Joulun pääasia

19.12.2025 | Artikkelit

 

 

Muistitko kaiken jouluksi? Laatikot, piparit, riisipuuron, joulukortit, lahjat, joulukuusen, kinkun, kynttilät ja joulupukin. Tätä listaa voisi jatkaa vielä pitkästi. Valmistaudummehan kalenterivuotemme suurimpaan juhlaan, jouluun. Tätä kaikkea teemme joskus ihan uupumukseen asti. Tuleeko mietittyä joulun todellista merkitystä ja sanomaa? Viekö ulkonainen kaiken energiamme ja pääasia unohtuu?

Tiedämmehän kaikki, että joulu on Jeesuksen syntymäjuhla. Hän syntyi vaatimattomiin olosuhteisiin, talliin olkien päälle. Paikkaan, jota muut eivät edes yösijakseen huolineet. Ihmiset eivät silloinkaan valmistelleet juhlia Jeesus-lapselle. Oli vain Maria, Joosef, paimenia ja myöhemmin itämaan tietäjiä, jotka tajusivat, mitä todella oli tapahtunut. Ihmiset odottivat kyllä messiasta, mutta talliin syntynyt Jeesus ei sopinut heille. Odotettiin kuningasta, jolla olisi loistoa, arvokkuutta ja mainetta.

Tänäkin jouluna meidän on yhtä vaikea uskoa maailman Vapahtajaan, Jeesukseen. Juhlimme tänäkin jouluna asioita, joilla ei ole kovinkaan suurta merkitystä. Kaikki ulkonainen voi olla kunnossa, mutta sisintä se ei voi tyydyttää.

Jospa ymmärtäisimme joulun kolme perusasiaa: Jeesuksen syntymän, ristinkuoleman syntiemme tähden ja ylösnousemuksen, meillä olisi elämämme rikkain joulu sisäisesti. Sitähän me todellisuudessa kaipaamme. Sitä rikkautta ei riitä ainoastaan jouluksi, vaan ihan jokaiselle päivälle, niin arkeen kuin juhlaan. Mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää peljätkö, sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Krsitus Herra, Daavidin kaupungissa.

 

Sirpa Korpela