Blogit

Kävelen Pattayan katuja, mieheni käsipuolessa.

” Älkää enää menneitä muistelko, älkää muinaisia miettikö! Katso, minä luon uutta

Reilu kaksi viikkoa sitten laskeuduin lentokoneella Wienin kentälle. Minua, ”sinisilmäistä suomalaistyttöä”

Kuka sanelee ne mittapuut joiden mukaan me itseämme mittaamme? Riitänkö minä? Asetunko tuohon muottiin ja ellen asetu, olenko vähempiarvoinen?

Olen valitettavasti taas jonkin aikaa pyörinyt pisteessä, jossa kaikki tuntuu kiertyvän solmuun…

Epäilys on yrittänyt sitkeästi tarttua matkaani, vaikka olen yrittänyt pyristellä sitä vastaan…

Olen saanut viettää joululomaa päivätöistäni nyt noin puolitoista viikkoa, ja se tulikin kovin tarpeeseen loppuvuoden menon ja meiningin jälkeen…

Olen viime aikoina tajunnut, että minullahan on kolme veriryhmää. Arvokkaita kaikki kolme. Syntymässä kaksi veriryhmää on annettu matkaan tätä maanpäällistä kulkua varten hengissä pysymiseksi, iloksi ja tueksi, kolmas tarjottu lahjaksi taivaallista, iankaikkista...

Joskus ihminen viedään todella pienelle paikalle. Äärirajoille. Kulunut vuosi on ollut raskas, kevät erityisesti. Mutta sitäkin raskaammat kolme viikkoa tulivat osaksi minun ja monen läheiseni elämää kolmisen viikkoa sitten. Näinä aikoina on miettinyt elämää ja...

Nykypäivän juttu ja sanoma ovat suuret unelmat. Unelmoi isoista asioista, luo itsellesi jokin uniikki tavoite ja niin edelleen.

Liian helposti kalenteri täyttyy kaikenlaisesta ohjelmasta, velvollisuuksista ja tehtävistä, ja onkin pelottavan helppoa hypätä mukaan siihen oravanpyörään.

Viime viikkoina olen mietiskellyt alleja. Allien pohdinta aktivoitui velipojan 60-vuotispäivillä.

Mietin elämää, sen jokaista arvokasta hetkeä. Mietin ystävyyttä,
kuinka paljon sain ja menetin.