Nuorempana ajattelin, että lähetystyö on tarkoitettu vain saarnamiehille. Ajattelin, että lähetystyö ei ole minua varten, sillä minusta ei ollut saarnaamaan väkevästi tuhansille.
Myöhemmin mielikuvaani piirtyi lähetti, joka urheasti hoitaa vaarallisia tauteja viidakon keskellä. Tunsin jälleen pienuutta lähetystyön edessä, en ollut lääkäri ja viidakon arki tuntui liian eksoottiselta. Silti koin tarvetta auttaa.
Opiskelijana ollessani kuulin erilaisista tehtävistä lähetystyössä ja jopa siitä, että omalle talousosaamiselleni olisi käyttöä lähetyskentällä. Taloustehtävät, ovatko nekin lähetystyötä?
Seurasin kutsua Kaakkois-Aasiaan, mielessäni bambumaja sekä valmius taistella eläimiä ja tauteja vastaan. Perillä odottikin talo eikä yhtään käärmettä. Ensimmäinen tautikin oli flunssa. Perusarki muodostui hyvin tavalliseksi ja eksoottiset asiat, kuten kuumuus, termiitit ja mangopuut tulivat osaksi sitä. Talousasioissa auttaminen ja ihmisten kohtaaminen ympäri Aasiaa tuntuivat ennalta valmistetuilta tehtäviltä ja luontevilta minulle.
Lähetystyötä on niin monenlaista kuin on sen tekijääkin. Persoona antaa vivahteen, osaaminen suuntaa ja palo sydämessä jaksamista. Uskon, että Jumala kutsuu meidät kaikki ihmisten keskelle, ei pelkästään suorittamaan tehtäviä, vaan kohtaamaan ihmisiä.
Yleensä haluamme nähdä suuria asioita lyhyessä ajassa, vaikka usein tarvitaan pieniä tekoja pidemmän aikaa. Eikä niistä pienistä teoista ja sanoista aina ole kirjoittamista uutiskirjeeseen, mutta ne voivat olla alku johonkin suurempaan.
Heidi Kotamäki