Jumalan rakkauden määrää ihmistä kohtaan ei oikein voi ymmärtää ihmisjärjellä. Se on jotain käsittämättömän suurta. Pääsiäisen sanoma koskettaa sydämen pohjaan asti.
Jeesuksen ihmisenä eläminen maanpäällä oli ollut merkillistä. Läheiset, jotka olivat Jeesuksen seurassa nähneet yliluonnollisia asioita ja kuitenkin niin ihmisen näköistä elämää, olivat hämmennysta ja ihmetystä täynnä. Rakkaus oli koskettanut niin monia. Tavalliset ihmiset olivat saaneet avun elämäänsä monella tapaa.
Jeesuksen kuninkuus ei ollut tästä maailmasta.
Eivät he tainneet muistaa, että Herodeksen pelkokin oli ollut turha. Eihän Jeesus syntynyt kultamaljojen keskelle, vaan seimeen. Hän ei tullut viemään tämän maailman kuninkaiden istuimia. Hän oli ja on erilainen kuningas, mitä koskaan olivat ihmiset nähneet.
Hän tuli valloittamaan ihmisten sydämen valtakuntaa ja hänen aseensa ja toimintatapansa olivat aivan jotain muuta, minin oli totuttu.
Jeesus tuli antamaan itsensä uhriksi ihmisen puolesta. Häneen uskomalla saa synnit anteeksi. Hän tuli vapauttamaan sisäisestä vankeudesta ja kahleista, joista kukaan muu ei voi vapauttaa.
Todellista elämää ei löydy mistään muualta, ei ole ihmisille muuta nimeä annettu kuin Jeesus, Hän on ainoa pelastaja ihmiselle.
Uskomalla häneen, saa synnit anteeksi ja Jeesuksen pyhä veri, jonka hän vuodatti Golgaltan keskimmäisellä ristillä takaa sen.
Tämä on parhaista parhain lääke ihmisen sydämelle, ihmisen elämään. Saada kokea vaupautus ja alkaa elämään perustuksella, joka kestää ja joka alkaa muuttamaan ihmisen elämää, niinkuin aurinko muuttaa lämmöllään jäistä maata.
Tämän kaiken voimme lukea Raamatusta.
”Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus” 1. Kor.1:24
Minäkin olen yksi tämän rakkauden, voiman ja viisauden ihmettelijä.
Maria Hietanen