Olen viime aikoina tajunnut, että minullahan on kolme veriryhmää. Arvokkaita kaikki kolme. Syntymässä kaksi veriryhmää on annettu matkaan tätä maanpäällistä kulkua varten hengissä pysymiseksi, iloksi ja tueksi, kolmas tarjottu lahjaksi taivaallista, iankaikkista elämää varten.
Yksi niistä on tietenkin tämä A-plus, joka kuljettaa kaikkea mahdollista sisuksissa tarvittavaa ja pitää elämää liikkeessä tämänkin telttakankaan sisällä. Sitä voi jakaakin verenluovutuksessa ja samanmerkkiset saavat sitä saadessaan paljon voimaa.
Toinen veriryhmä on tämä suku. Olimme vasta velipojan 60-vuotissyntymäpäivillä. Voi mahdoton miten meillä oli lysti! Sukua oli koolla noin 50 henkeä, eikä pönötyksen häivää mukana. Kaikkia rutisteltiin moneen kertaan, kiusoiteltiin, juteltiin, laulettiin ja naurettiin. Ja syötiin lujasti.
Serkutkin olemme vielä yhtä. Se juontaa kakara-ajoilta. Oli kesän kohokohta, kun serkukset tulivat Ivaloon. Vuosikymmenet on serkkulikkojen kesken jaettu elämän tärkeimmät asiat: lapsena kiiltokuvat, lettinauhat, meskupaikat ja lelut, niin kuin nyt nämä kotileikkien haalistuneet muovikahvikupit.
Oppikouluiässä jaettiin kasvikokoelmahuolet, kuljettiin pitkin peltoja puuttuvia kissankäpäliä ja kirjavapillikkeitä etsien. Nestea-jauheet, sitruunat ja mustat vesivärinapit jaettiin myös. Ne salakuljetettiin pihasaunaan, värjättiin tukat ja maalattiin ripset. Kyllä tiedettiin, että äitien komennuksella kaikki ripsisulous tultiin pian pesemään pois, mutta ei se haitannut, jos saunan saippuakotelossa sattui olemaan ihanaa Lux-saippuaa. Pesun jälkeen nuuhkimme toistemme kasvoja vielä pitkään – vieläkö tuoksui hienolle filmitähdelle?
Nuorena jaoimme pop-housujen kaavoja, mini-Vogue- ja poikakaverihaaveita, omien äitien omituisuuksia. Mummin kuolema oli yhteinen suuri suru. Ylioppilaaksi kirjoitettiin samoihin aikoihin ja jatkettiin koulujen penkeille. Sittemmin on jaettu perheasioita, olohuoneiden verhojen malleja, lasten syntymiä ja elämää, huolia, iloja ja kiloja, vanhentumisen merkkejä, vanhempien sairauksia, eläköitymistä – ja nyt viimeksi vanhempien kuolemaan liittyviä tunteita ja muistoja. Vaikka arjessa emme yhteyttä pidäkään ja tapaamisten väliin saattaa kertyä useitakin vuosia, tiedämme olevamme samaa sakkia – aina.
Kolmas veriryhmä on tämä taivaallinen. Kyllä minulle on niin rakas ja tärkeä tämä kristittyjen joukko, joka on uskon kautta Kristuksen pyhällä verellä liitetty yhteen. Minäkin saan olla mukana. Ja aina siellä missä kaksi tai kolme on ollut koolla, on Verenluovuttajakin ollut paikalla. Niin kuin viime maanantainakin soluillassa – voi mikä ilo ja rauha sieltä taas lähtikään mukaan.
Ester Koskela