Elämän tarkoitus on olla leipäpussi.

  • Osio 1. Pussi
  • Osio 2. Leipä
  • Osio 3. Pussinsulkija

Pussi. Varmasti jokainen meistä on joskus ostanut kaupasta leipää pussissa. Leivän valinta on oma prosessinsa: leivän tuoreutta kokeillaan, jotkut katsovat tarkasti tuoteselosteen ja päivämäärän. Yleensä leipä on ainakin osittain näkyvillä ja myös ulkonäköä voi tarkastella.

Toisille myös leipäpussilla on merkitystä; paperista pidetään parempana kuin muovista tai toisinpäin. Lopulta valinta on tehty ja leivän uusi omistaja voi lähteä kotiin nauttimaan ostoksestaan.

Myös elämä on täynnä valintoja ja suuria kysymyksiä. Kuka minä olen? Miksi olen olemassa? Mikä on elämäni tarkoitus? Uskovaisenkin elämää voi tarkastella monelta kannalta ja saada erilaisia näkökulmia. Yksi näkökulma voisi olla se, että elämän tarkoitus on olla leipäpussi. Meidän tehtävämme on pitää sisällämme ja säilyttää Elämän leipää – Jeesusta Kristusta. Me emme ole sisältö vaan kuori. Me emme ole elämä vaan kannamme elämää itsessämme. Me emme ole Jumala vaan Jumalan kuva – leivän muoto – on nähtävissä meissä.

Millaista sitten on elämä leipäpussina? Se on helpottavaa. Ymmärrys siitä, että minä olen kuori, en sisältö, tuo levon kaikista omista ponnisteluista. Jokainen uskovainen, joka kilvoittelee ja pyrkii elämään Jumalan tahdon mukaan, joutuu jossakin vaiheessa toteamaan oman heikkoutensa ja kyvyttömyytensä Jumalan tahdon täyttämiseen. Siksi meille aukeaakin suuri salaisuus, Kristus minussa. Vain nähtyään oman heikkoutensa voi huutaa koko sielustaan Jumalan voimaa. Vain nähtyään oman kyvyttömyytensä nöyrtyy pyytämään Jumalan taitoa, viisautta ja ymmärrystä. Ja Jumala riittää. Hän tulee voimaksi heikkouteen. Hän antaa itsensä kokonaan, kaiken rakkautensa ja hyvyytensä. Hän tulee ja täyttää leipäpussin kokonaan, antaa sille sisällön, muodon ja tuoksun.

Jos leipäpussissa ei ole leipää, se on tyhjä, eikä silloin täytä tarkoitustaan. Monet ihmiset eivät tiedä olevansa leipäpusseja ja siksi he täyttävät itsensä mitä erilaisimmilla asioilla. Yksi etsii valtaa, toinen rahaa, kolmas nautintoja. Mutta mikään näitä ei kykene täyttämään ihmisen sisintä, sillä vain elämän tarkoituksen löytäminen tuo todellisen tyydytyksen. Kun pussia täytetään kaikella mahdollisella, se likaantuu, eikä likaiseen pussiin enää voi laittaa leipää. Pussi täytyy ensin pestä puhtaaksi ja pesuaineeksi kelpaa vain Jeesuksen veri. Silloin ihminen puhdistuu kaikesta saastasta ja synnistä, joka likaa hänen sisimpänsä. Silloin todellinen Elämän leipä voi täyttää ihmisen sisimmän.

Leipä. Jeesus sanoi itsestään, että hän on elämän leipä. Kun ihminen ottaa Jeesuksen vastaan, sanotaan että Jeesus tulee asumaan ihmisen sydämeen. Ja näin todella tapahtuukin. ”Minä olen elämän leipä. Sille, joka tulee minun luokseni, ei koskaan tule nälkä, ja sille, joka uskoo minuun, ei koskaan tule jano.” (Joh. 6: 35) ”Minä olen elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää ikuisesti. Ja se leipä, jonka minä annan maailman elämän puolesta, on minun lihani.” (Joh. 6: 51)

Jeesus tyydyttää kaiken ihmisen sisimmässä olevan kaipauksen, sillä hänen kauttaan ihminen pääsee yhteyteen Jumalan kanssa, joka on kaiken elämän lähde. Jeesus antaa kaikille häneen uskoville ikuisen elämän.

Pussissa, jossa on leipää, on leivän tuoksu. Leivässä on elämän tuoksu ja leivän tuoksun tunnistavat kaikki. Paavali kirjoittaa, että Kristukseen uskovissa on Kristuksen tuoksu. ”Mehän olemme Kristuksen tuoksu Jumalalle niin pelastuvien kuin kadotukseen joutuvienkin joukossa. Toisille se on kuoleman haju kuolemaksi, toisille elämän tuoksu elämäksi.” (2 Kor 2:15-16)

Pussi on joustavaa materiaalia ja silloin leivän muoto tulee siinä näkyviin. Jeesuksesta sanotaan, että hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon (Fil 2: 6-9). Hän otti ihmisen muodon ja nöyryytti itsensä. Jeesus suostui Jumalan tahtoon ja totteli isäänsä, vaikka se tarkoitti hänelle nöyryyttävää ja kivuliasta kuolemaa. Sama pätee meidän ihmisten kohdalla. Kun me annamme koko elämämme Jumalalle ja suostumme hänen tahtoonsa, vaikka se maksaisi meille mitä, Jumalan muoto tulee näkyviin meidän elämässämme. Jeesukseen uskova on löytänyt oman asemansa leipäpussina.

Pussinsulkija. Pussinsulkijat ovat asioita, jotka estävät ihmistä olemasta Jumalan käytössä. Leipää on kyllä pussissa, mutta pussinsulkija estää sitä tulemasta ulos pussista. Pussinsulkijoita voi olla monenlaisia.

Rimakauhu. Uskovaisella voi olla suorituspaineita. Suorituspaineet voivat ilmetä kahdella tavalla: joko ihminen asettaa itselleen niin korkeat tasovaatimukset, että ei kykene niitä koskaan saavuttamaan tai ajattelee, että ei kykene johonkin.

Uskovainen voi ajatella, että Jumala voi käyttää minua vain, jos olen saavuttanut tietyn tason uskonelämässäni. Eli kun luen Raamattua tarpeeksi tai rukoilen tarpeeksi tai olen saavuttanut tietyn ”pyhitystason” niin sitten olen kelvollinen Jumalan käyttöön. Eli ihmisen pitäisi tulla joksikin muuksi kuin on sillä hetkellä ollakseen kelvollinen Jumalalle.

Tämä ei kuitenkaan ole Jumalan suunnitelma. Hän haluaa käyttää jokaista ihmistä. Toki Jumala kasvattaa meitä tehtäviin niin, että antaa ensin pienempiä tehtäviä ja vasta sitten suurempia. Jumala kuitenkin haluaa antaa meille tehtäviä ja tehdä meidät kykeneviksi toimimaan tahtonsa mukaan.

Raamatussa on kertomus pienestä pojasta, joka kuuli Jeesuksen puhelevan opetuslastensa kanssa siitä, miten kansalla voitaisiin ruokkia. Poika päätti antaa omat eväänsä Jeesukselle. Poika kertoi Andreakselle, että hänellä on leipää, jonka hän voisi antaa. Andreas ilmiselvästi arvosti pojan elettä ja kertoi leivistä Jeesukselle, vaikka samalla näki tilanteen ja ymmärsi, että ei muutamasta leivästä vielä kummoista apua ole.

Jeesus kuitenkin otti leivät ja käski ohjata kansan istumaan. Jeesus ei moittinut Andreaksen epäuskoa tai sanonut pojalle, että eipä nuo sinun antimesi kovin kummoiset ole, tule takasin sitten kun sinulla on vähän enemmän annettavaa. Jeesus otti sen, mitä pojalla on annettavaa ja teki siitä ihmeen, ylenpalttisen ihmeen.

Kaikki paikalla olleet saivat syödä niin paljon kuin halusivat. Ei mitään ”yksi leipä ja puoli kalaa jokaiselle -systeemiä”. Jeesuksen käsissä nuo eväät moninkertaistuivat moninkertaistumistaan.

Samalla tavalla on meidän kanssamme tänään. Me voimme antaa sen vähän, mitä meillä on ja katsella, kuinka Jeesus käyttää sitä. Yksinään se, mitä meillä on, ei riitä mihinkään, mutta kun annamme omamme Jeesuksen käsiin, saamme nähdä, mitä hän voi tehdä. Kyse ei loppujen lopuksi ole edes siitä, mitä sinä voit antaa ja miten paljon. Jeesus olisi voinut ruokkia saman määrän ihmisiä, vaikka leipiä ja kaloja olisi ollut vain yksi. Kyse on siitä, haluatko antaa Jumalan käyttöön sen, mitä sinulla on tänään.

Syyllisyyden tunne. Syyllisyyden tunne on monesti seurausta siitä, että ihmistä on syyllistetty ja hänelle on asetettu vaatimuksia siitä, miten pitäisi olla ja elää ja mitä pitäisi tehdä.

Ihmistä on voitu yrittää painostaa toimimaan syyllistämällä. Jos uskovaisille asetetaan tiukkoja vaatimuksia siitä, miten pitäisi toimia ja jos ei kykene täyttämään ”uskovaisen mittaa”, voi seurauksena olla kelvottomuuden tunne ja vaikeudet jumalasuhteessa.

Syyllistäminen vie ihmisen helposti lain alle: ”Ellet täytä tätä mittaa ja tee näin, olet kelvoton”. Tästä seuraa syyllisyyden tunne, joka on huono motiivi mihin tahansa toimintaan. Syyllisyyden tunne ei auta voittamaan ongelmia. Uskovaiset kyllä tietävät, miten tulisi elää, mutta kykenemättömyyteen ei auta syyllistäminen vaan Jumalan voima.

Jumalan voima on suurempi kuin ihmisen heikkous ja Jumala on kykenevä auttamaan ihmistä missä tahansa asiassa. Jumala ei halua, että me teemme asioita syyllisyydestä tai pelosta käsin. Jumala haluaa tehdä ihmisen vapaaksi ja vapauttaa syyllisyydestä ja ihmisten asettamista vaatimuksista. Jumala ei vaadi sellaista, mihin ihminen ei pysty.

Armo vapauttaa meidät syyllisyydestä ja kelpaamattomuudesta, sillä armo ei ole riippuvainen ihmisen omista ponnisteluista tai saavutuksista vaan on Jumalan lahja.

Pelko. Monenlaiset pelot voivat estää ihmistä olemasta Jumalan käytössä. On hylätyksi ja torjutuksi tulemisen pelkoa, häpeän pelkoa, epäonnistumisen pelkoa. Vaikka uskovainen haluaisikin olla Jumalan käytössä, niin pelko tulee esteeksi.

Peloista vapautuminen voi olla pitkä prosessi, jossa pelko vähitellen korvaantuu luottamuksella Jumalaan. Raamatussa sanotaan, että täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Sellainen ihminen, joka pelkää, katsoo itseensä. Sellainen ihminen, joka rakastaa, katsoo muihin. Pelko saa katseen kohdistumaan itseen ja miettimään, miten minun käy tai mitä minusta ajatellaan.

Rakkaus taas kääntää katseen muihin ja saa ajattelemaan, miten voisin olla avuksi tai palvella muita. Mitä enemmän Jumalan rakkaus saa täyttää ihmistä, sitä paremmin hän pystyy näkemään lähimmäisensä ja toimimaan Jumalalta tulevan avun kanavana toisten ihmisten elämässä.

Jumalan motiivi on rakkaus. Jos Jumala haluaa käyttää sinua, hän haluaa käyttää sinua hyvään. Hän haluaa käyttää sinua tehdäkseen hyvää, siunatakseen ja auttaakseen ihmisiä.

Pelon takana voi olla myös epäusko, se että ei kykene luottamaan Jumalaan. Ettei kykene luottamaan Jumalan suuruuteen tai voimaan tai kykyyn toimia ja vaikuttaa ihmisen elämään. Mitä enemmän opimme tuntemaan Jumalaa ja näkemään, miten hän toimii, sitä enemmän myös kykenemme luottamaan häneen.

Ylpeys. Jos uskovainen ihminen ylpistyy Jumalan käytössä ollessaan, voi ylpeydestä tulla este Jumalan käytössä olemiselle, sillä Jumala ei anna kunniaansa ihmisille. Ylpeys on halua korottaa itsensä Jumalan veroiseksi.

Jumala haluaa kuitenkin ihmisen muistavan oman asemansa Jumalan edessä: kaikki, mitä meillä on, on lahjaa Jumalalta. Ylpeyden takana voi joskus olla naamioitunut pelko. Pelko, jonka taustalla on kysymys: ”Kelpaanko minä? Riitänkö minä? Riitänkö minä Jumala sinulle sellaisena kuin olen?”

Sellaisen ihmisen, joka kokee olevansa hyväksytty ja rakastettu sellaisenaan, ei tarvitse ylpeillä teoillaan ja saavutuksillaan. Kun ihminen ymmärtää, mikä on hänen arvonsa Jumalan silmissä ja kuinka täydellisesti Jumala on häntä rakastanut, ei ylpeilylle ole tarvetta. Jos on saanut kaiken lahjaksi Jumalalta, kuinka siitä voisi ylpeillä? Ja saisiko mikään teko, jonka Jumalalle teemme, Jumalan rakastamaan meitä vielä enemmän, kuin hän jo nyt rakastaa?

Meidän arvomme Jumalan silmissä ei riipu meidän onnistumisistamme tai epäonnistumisistamme. Me emme voi eikä meidän tarvitse yrittää teoillamme ansaita Jumalan hyväksyntää tai rakkautta. Jumalan siunaus on kyllä riippuvainen kuuliaisuudesta, sillä vain kuuliaisuudessa Jumalaa kohtaan on siunaus. Mutta Jumalan rakkaus on tullut julki siinä, että hän antoi poikansa Jeesuksen kuolla meidän takiamme ja sitä tosiasiaa ei horjuta mikään meidän tekomme tai tekemättä jättämisemme.

Synti tai tottelemattomuus. Jos Jumala haluaa sinun sanovan kyllä, ja sinä sanot ei, niin ei Jumala pakota sinua toimimaan tahtonsa mukaan, vaikkakin voi kyllä taivutella. Jumala ei onneksi ihan helposti anna periksi meidän ihmisten kanssa, sillä hän tietää, millaisia me olemme.

Ilona Haukka

X