Kävelen Pattayan katuja, mieheni käsipuolessa.
Hiki virtaa ja katselen jalkoihini, etten kompastuisi kiveyksiin. Hypähdän muutaman askeleen, koska kapealla kävelytiellä on jotakin mihin en halua astua. Väistelemme vastaantulevia ihmisiä, jotka kulkevat solkenaan eteenpäin, päämääräänsä. On tummaa, vaaleaa, kansainvälistä ihmisvirtaa, joka puolella. Aurinko alkaa laskea mailleen ja ihmisvilinä vain lisääntyy.
Haluaisin pysähtyä ja katsella hetken. Miettiä elämän menoa ihan tässä kadulla. Ne kun pursuavat kaupustelijoista, jotka hankkivat elantoansa. Ruokaa, vaatteita ja monenlaista pikkutavaraa on katujen varsilla pienissä kojuissa ja kärryissä. Ihmisiä, kaikenlaisia ihmisisä, joilla kaikilla arvokas kallis elämä. Ihmisen elämä kiinnostaa minua. Tykkään ajatella ja miettiä ja taas teen sitä tässä kävellessä.
Siinä puikkelehtiessa katson myyjän silmiin, huomaan väsyneen katseen. Mietin, että millainen elämä sinulla on. Havahdun kun joku huutaa kimeällä äänellä meille, että taxii taxii.
Kuka tämän ihmismäärän tietää, kuka näkee ilonpitäjät, väsyneet, kaiken, ajattelen.
Oikeasti Jumala sä näät tämänkin kaupungin, jokaisen ihmisen. Olet sanonut, että hiustemme lukumääränkin tiedät ja paljon enemmän, ihan kaiken. Olet älyttömän suuri.
Mopojono päristelee ohitsemme, länsimaalainen mies ja thailainen tyttö kyydissä hiukset hulmuten. Nämäkin hiukset.
Mun sydän vapisee, vapisee ihmeellisestä Jumalasta, joka on niin suuri. Hän näkee ja tietää.
Ja taas vaivun ajatuksiini, lohdullisiin ja toiveikkaisiin.
Jumala rakastaa jokaista. Hinta on maksettu. Jeesus antoi henkensä jokaisen Pattayalla olevan puolesta, koko maailman syntivelka on maksettu. On toivoa, on mahdollisuus jokaisella.
Tämä sanoma pitää kertoa kaikille. Pian.
Että kaikki saisi kuulla ja valita.
Jokaisella on oikeus kuulla tämä niin ihana sanoma.
Maria