Haluan kertoa tässä ehkä kaikkein sykähdyttävimmästä hetkestä, jonka uskossaoloaikanani olen saanut kokea. Nimitän sitä tähtihetkeksi. Tähtihetkeksi ehkä siitä syystä, että sen kirkkaus kesti vain lyhyen hetken, mutta sen vaikutus jäi pysyväksi. Emmehän me aina voi nähdä tähtiäkään, vaikka eiväthän ne ole taivaalta minnekään kadonneet.

Kuulun niihin ihmisiin, jotka eivät näe näkyjä tai ilmestyksiä, ja joilla ei yleensäkään ole minkäänlaisia
yliluonnollisia kokemuksia. Olen aina ihaillut niitä uskovaisia, jotka kertovat Jumalan puhuneen heille.
Puhuuko Jumala, toisin sanoen Jumalan Pyhä Henki, tosiaankin ihmisille kaiken sen lisäksi, mitä Hän on jo ilmoittanut Pyhässä Sanassaan? Toki minä sen uskon, että Raamattu on kokonaan Jumalan Sanaa.

Tähtihetkeni on jo kymmenen vuoden takaa. Tuohon aikaan meillä oli vielä lypsykarjaa. Olin tullut aamulypsyltä ja istahdin lukemaan päivähartauskirjaa kahvikupposen kera, jonka jälkeen pötkähdin hetkeksi sängyn päälle. Silloin se tapahtui. Kuulin selvästi sisimmässäni äänen sanovan: ”JEESUS ASUU SINUSSA.” Olin kuin sähköiskun saanut. Valtava ilo ja riemu täytti sisimpäni. Mutta minua oli opetettu, että kaikki yliluonnollinen on kuitenkin tarkistettava Raamatusta: pitääkö kokemus yhtä kirjoitetun Sanan kanssa. Mitä pitemmälle luin Raamattua, sitä vakuuttuneemmaksi tulin asiasta. Jeesus elää Henkensä välityksellä jokaisessa uskovassa!

Jeesus on asunut minussa koko minun uskossaoloaikani. Mutta kuinka usein me saatammekaan sen unohtaa, ja sen ettemme ole enää itsemme omat!

Joskus me tarvitsemme tällaisia henkilökohtaisia kohtaamisia Herramme kanssa, sitä että meille oikein rautalangasta väännetään se, mikä on ollut Raamatussa luettavissa jo yli 2000 vuotta. Paavalihan kirjoittaa galatalaisille: ”ja minä elän, en enää minä, vaan KRISTUS ELÄÄ MINUSSA; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.” (Gal. 2:20)

Kiireisen elämän tuoksinassa meiltä saattaa helposti unohtua nämä uskonelämän totuudet. Olen ymmärtänyt, että tarvitsin tuon kokemuksen Herrani kanssa jo yksinkertaisesti siitäkin syystä, että olen aina pitänyt itseäni uskovaisenakin toisia huonompana. Olen koko ikäni kärsinyt alemmuudentunteestani. Johtuneeko se huonosta itsetunnostani. Ennen vanhaanhan lapsia kasvatettiin haukkumalla. Olen avioerolapsi, en ole saanut milloinkaan nähdä isääni. Mutta tuossa itselleni pyhässä hetkessä sisimpääni vuodatettiin parantavaa palsamia, ja sillä on todellakin ollut sekä pysyvä että parantava vaikutus elämässäni. Jumala kykenee tekemään hetkessä sen, mihin me ihmiset tarvitsisimme ehkä koko elämän pituisen terapian.

Marja-Liisa Luoma

X