Tuo tuttu laulu alkoi soida sisälläni, ja jäin miettimään näitä vuosia, jotka olen saanut uskossa olla. Noita vuosia on takana jo neljännesvuosisata.
Muistan kuin eilisen päivän, kun tulin uskoon ja lähdin kulkemaan Jeesuksen seurassa.
Kuinka ihmeellisiä ja rikkaita nämä vuodet ovatkaan olleet, miten paljon olenkaan saanut nähdä ja kokea Pyhän Hengen johdatuksessa. Niin, Pyhä Henki… Kun tulin uskoon, luin Hänestä Raamatusta ja sain kuulla Hänestä kokouksissa ja oppia tuntemaan, kuka Hän on. Hyvin pian aloin rukoilla tuota ihmeellistä Pyhän Hengen kastetta, suorastaan janoisin sitä. Jouduin odottamaan pari, kolme vuotta, ennen kuin rukoukseeni vastattiin.
Sain kokea Pyhän Hengen kasteen pienessä telttakokouksessa Petäjävedellä. Samalla sain uudet kielet, joilla rukoilla, kiittää ja ylistää Jeesusta.
Nuo kielet ovat olleet suuri siunaus elämässäni. Rukoilen kielillä tietenkin kotona, mutta myös lenkillä, marjassa ja melkein missä vain. Olen saanut kokea Pyhän Hengen ihmeellistä johdatusta elämässäni monin eri tavoin. Hän on puhunut tavalla tai toisella, rukouksessa tai ilmestyksessä.
Kun elämässäni on ollut vaikeita aikoja, Pyhä Henki on aina ilmoittanut ja varoittanut niistä. Kun nuo vaikeat päivät ovat koittaneet, muistan Hänen sanansa, ja ne ovat vahvistaneet ja rohkaisseet menemään kaiken läpi. Sain useita vuosia sitten ilmestyksen ystävälleni naisten solussa, jossa meillä oli tapana lopuksi rukoilla toistemme puolesta. Tuossa näyssä hän oli puhumassa Afrikassa isolle naisjoukolle, joka iloitsi valtavasti siitä, että hän oli siellä. Meni useampi vuosi, kunnes tuo näky toteutui täysin.
Hän oli Ugandassa miehensä kanssa missiomatkalla ja siellä hän sai opettaa noita naisia ja julistaa heille evankeliumia. Yksi asia, mikä on ensiarvoisen tärkeää, on olla kuuliainen Pyhälle Hengelle. Kyllähän minä olen sen tiennyt, mutta viime vuonna sain siitä hyvän muistutuksen.
Olemme mieheni kanssa viettäneet muutamia jouluja Teneriffalla, ja näin oli tarkoitus tehdä myös viime vuonna. Lennot ja hotelli oli jo varattu.
Mutta, tunsin hyvin selvästi jo loppukesästä, ettei meidän tulisi lähteä. En saanut rauhaa koko syksynä tuosta matkasta ja kerroin siitä muutamalle ystävälle useampaan kertaan. En vaan saanut sitä kerrottua miehelleni, joka odotti tuota reissua innolla.
Päivät seurasivat toistaan ja kuukaudet vaihtuivat, mutta sisäisessä maailmassa painin tuon asian kanssa. En tehnyt mitään valmisteluja lähdön suhteen, vaikka oltiin jo joulukuussa. Jotenkin vain odotin, vaikken oikein tiennyt, mitä. Sitten se tapahtui: Kolme päivää ennen lähtöä kaaduin liukkaalla, lumen peittämällä tiellä, ja vasen käteni murtui olkavarren alaosasta. Reissuun lähtöpäivänä makasin sairaalassa ja odottelin leikkausta.
Tuli siellä sairaalassa mieleen raamatunpaikka, jossa sanotaan, että enemmän tulee pelätä Jumalaa kuin ihmisiä.
Iiris Syrjälä