”Jumala, sinä olet opettanut minua nuoruudestani asti, ja tähän saakka olen julistanut sinun ihmeitäsi.
Ja vaikka olen tullut vanhaksi ja harmaaksi, älä hylkää minua, Jumala, että saan julistaa käsivartesi voimaa nousevalle sukupolvelle ja sinun voimatekojasi kaikille vielä tuleville.
Jumala, sinun vanhurskautesi ulottuu korkeuksiin, sinun, joka teet suuria tekoja. Jumala, kuka on sinun vertaisesi?
Sinä, joka olet antanut minun kokea monia vaikeita ahdistuksia, sinä virvoitat minut ja nostat minut jälleen ylös maan syvyyksistä.”
(Psalmi 71:17–20)
Jumalan uskollisuus ei horju – se on kestävää. Hän ei muutu, vaan pysyy samana.
Hän ei muutu silloinkaan, kun meidän olosuhteemme ja tilanteemme muuttuvat.
Jumala on kuin kallio, joka kestää. Mikään muu tässä maailmassa ei ole kestävää.
Kaikkialla muualla jalkamme saattavat upota milloin mihinkin suohon, mutta Herran lähellä maaperä on kestävä ja luja. Siinä saamme astua askeleemme rohkeasti ja varmasti – ei tarvitse pelätä upottavia kuoppia.
Viisautensa ja rakkautensa tähden Hän on antanut meidän kokea monia vaikeita ahdistuksia opettaakseen ja kasvattaakseen meitä. Mutta Hän on ollut koko ajan meitä lähellä, vaikka emme ole sitä välttämättä niissä tilanteissa huomanneet. Vasta jälkikäteen olemme voineet nähdä sen.
Saamme siis jatkossakin luottaa siihen, että Hän nostaa, kantaa ja pelastaa!
Eletään siis loppuun asti Hänen omanaan ja läheisyydessään. Se paikka Hänen lähellään on tarkoitettu juuri meille.
Maarit Blom