Rakas Taivaanisä. Minä tässä vain. Ajattelin kirjoittaa Sinulle kirjeen ja kertoa kuulumisia. On taas ollut niin monenlaista tohinaa ja touhua monta kuukautta. Onhan sitä aina mielessä, että pitäisi kirjoittaa, mutta sitten on taas tullut jokin työ tai meno, ja se on siirtynyt.
Varmaan tästä johtuen oletkin varannut meille äideille oikein ikioman päivän kalenteristasi ihan vain meitä varten. Se saa minut hymyilemään. Arvostat meitä näin paljon.
Nyt istun tukevasti tuolillani, ja sitä postia tulee. Ihan alkajaisiksi, ettei unohdu, haluan sanoa, että rakastan Sinua. Kuten varmaan muistat, tämä rakkaustarina alkoi, kun olin nuori tyttö. Sinussa oli sellaista vetovoimaa, että vieläkin, kun muistelen sitä, se saa sydämeni sykkimään. Onhan tässä toki ollut viileämpiäkin aikoja, mutta silloinkin Sinä olet ottanut yhteyttä ja muistuttanut, miten rakas, arvokas ja ainutlaatuinen olen sinulle.
Sitten minusta tuli äiti. Lahjoitit minulle viisi ihanaa lasta. Oli arkielämää iloineen ja suruineen. Monena yönä, kun hieroin itkevän lapseni jalkoja, kun kasvukipu tuotti tuskaa, ajattelin: tällaisia kasvukipuja on minullakin. Riittämättömyyttä, syyllisyyttä.
Osaanko ohjata lapsiani oikein? Miten heidän käy elämässä? Silloin Sinä tulit apuun ja opetit minua luottamaan, Isä, Sinuun. Opastit minua kertomaan heille samasta taivastiestä, jolla itse olin: kylvämään siemenen, jolle Sinä lupasit antaa kasvun.
Samalla oli minunkin kasvamiseni aika – tulla pienemmäksi ja hyväksyä tuo keskeneräisyyteni. Syntyi Sinun ja minun välinen syvä kiintymyssuhde, josta iloitsen tänäänkin.
Sitten tuli se riipaiseva tyhjän sylin vaihe, jolloin lapseni eivät enää tarvinneet minua.
Täytyi luopua ja luovuttaa. Lainaksi olin lapseni saanut. Läksiäislahjaksi olin antanut heille rukouksen tien. Sillä tiellä pärjäisivät parhaiten, ja sillä tiellähän voimme tavata toisiamme 24/7.
Tänä äitienpäivänä minulla on jo viisitoista lastenlasta. Ei tätä voi täysin käsittää. Olenhan toki Kirjastasi lukenut, että olet rikas antaja kaikille, jotka sinua rakastavat, mutta silti. Itken ilon kyyneleitä.
Tämä on nyt vähän ollut tällaista minäkeskeistä. Toivon kuitenkin, ettet unohtaisi yhtään äitiä. Sinullahan riittää siunauksia. Nimethän Sinulla on tiedossa, Sinulla, Isä, kun on niin hyvä muisti. En edes tiedä, mitä kukin äiti tarvitsee, mutta luotan Sinuun. Suljen nyt perheeni ja kaikki äidit Sinun esirukouksiisi. Minua alkaakin jo väsyttää. Valvo Sinä kuitenkin kaiken aikaa ja rukoile puolestamme.
Kiitos Sinulle, Taivaanisä! Kirjoitellaan!
Sirpa Korpela