Kuuliaisuus palkitaan

Kuuliaisuus palkitaan

Ollessani lapsi halusin kunnioittaa vanhempiani olemalla tottelevainen ja kiltti. Tapanani oli jopa teititellä heitä, mikä saattaa tuntua tänä päivänä hieman naiivilta ja etäiseltä tavalta. Olen aikuisena usein miettinyt syvällisemmin kuuliaisuutta ja pohtinut jopa...
Äiti ja kohtuvauva

Äiti ja kohtuvauva

  Tiesitkö, että pienen ihmisenalun sydän alkaa sykkiä, ja aivot ovat kehittymässä jo noin neljä viikkoa hedelmöityksestä? Samaan aikaan rustokudos kehittyy luuksi. Raskausviikolla kymmenen, kun vauvalla on ikää kahdeksan viikkoa, hän on jo vadelman kokoinen....
PAPIN KIRJA MUUTTI ELÄMÄNI

PAPIN KIRJA MUUTTI ELÄMÄNI

  Nimeni on Eranda Rantanen. Olen syntyisin Albaniasta, joka oli 1990-luvun alkuun asti kommunistinen diktatuuri. Kirkot ja moskeijat oli suljettu, rakennukset purettu tai otettu muuhun käyttöön. Uskonnolliset johtajat oli tapettu tai vangittu. Koko kansaa uhattiin,...
MATKAEVÄÄNI

MATKAEVÄÄNI

MATKAEVÄÄNI Mitä sain evääksi matkalle? Saatteliko siunaus sisimpääni? Juoksiko rakkaus vastaan? Olinko iloa täynnä? Vaiko arkana astelin ilman suuntaa ja päämäärää? Itkin: en ole valmis, kasvu on kesken, olen rohkeutta vailla. On sisimpäni huolia täynnä, puuttuu...
Rakkaus on kaunis

Rakkaus on kaunis

  Miten paljon ihminen kuluttaakaan aikaansa ja voimiansa etsiessään hyväksyntää ja rakkautta. Siihen on hyvä syy: ihminen ei voi elää ilman rakkautta ja sen kokemista. Yksinäisyys ja irrallisuus toisista ihmisistä on kautta aikojen saanut ihmisen tekemään jopa...
MARIA

MARIA

Sisarukset hääräilevät keittiössä. Martta tietää, miten tehdään parhaimmat joululeivonnaiset ja ruuat. Maria yrittää auttaa, mutta hänen ajatuksensa harhailevat. Hän ei ole niin tehokas keittiöhommissa. Kuitenkin hän on hyvillään, kun tulee valmista. Hienosti sisko...