Monet asiat ovat siis murroksessa. Puhetyylimme ja ajatuksemme kulku menevät omia uusia ratojaan. Enää ei ole kovin muodikasta huikata erotessa vaikkapa ”Isän käteen” tai ”Siunausta”. Puhumattakaan kristityistä, jotka kysyivät toisiltaan – tai ainakin lapsilta – ”Oletkos sinä uskossa?” Kysymys on nykyään melko harvinainen.
Viestit kulkivat paljolti kirjeitse. Paperiarkille kirjoitettiin teksti yleensä käsin, ja sitten ostettiin kirjekuori, johon liimattiin postimerkki. Osoitetietoja varten oli oma muistikirjansa. Kirje piti viedä postiin, ja vastausta sai odottaa ainakin muutaman viikon. Olipa hienoa saada postissa kirje ystävältä, jossa tärkeimmät kuulumiset vaihdettiin.
Kirjoittelussa oli tapana käyttää lyhennettä: jHs. Se tarkoittaa ”jos Herra suo”. Se kuvasi luottamusta Jumalaan. Suostun siihen, että kirjoittamani omat suunnitelmat ovat kuitenkin Jumalan tahdon alla. Hän johdattakoon kaikessa, mitä suunnittelen. Hän kuitenkin tietää parhaiten elämäni kuviot.
”Kuulkaa nyt, te jotka sanotte: ’Tänään tai huomenna me lähdemme siihen ja siihen kaupunkiin, viivymme siellä vuoden, teemme kauppoja ja keräämme hyvät voitot.’ Ettehän te tiedä, mitä huomispäivä tuo teidän elämäänne! Savua te olette, joka hetken näkyy ja sitten haihtuu. Näin teidän tulisi sanoa: ’Jos Herra tahtoo, niin me elämme ja teemme sitä ja sitä.’ Mutta nyt te kerskutte ja rehentelette. Kaikki tuollainen kerskailu on pahasta. Joka tietää, mitä on tehtävä, mutta ei tee, se syyllistyy syntiin.” (Jaakob 4:13–17)
Marja Toukola