Joskus vieraaksi tupsahtaa katkeruus. Kellon soidessa kannattaa kurkistaa ovenraosta, kuka pyrkii sisään. Toivottaa hyvää päivää ja sanoa:”Jatka matkaa.”
Katkeruus seuralaisena haluaa kuljettaa tilanteisiin, joissa ei näe selvästi itsensä arvoa ja kauneutta. Toiset ihmiset eivät näytä olevan sen arvokkaampia. Kun katkeruus on saanut valtaansa, silloin ei kukaan muu halua pyrkiä seuraan. Ehkä korkeintaan samankaltainen.
Katkeruus kyllä mielellään ja uskollisesti istuu kaverina olkapäällä, eikä ymmärrä lähteä, vaikka kuinka antaisi vihjeitä, että nyt olisi sinun aikasi poistua ja päästää ihminen rauhaan. Mieluimmin, kuin tämä poistuisi, se valtaa koko asunnon ja asumuksen. Ovela katkeruus ei kunnioita rajoja, vaikka niitä sille yrittäisi asettaa. Se temmeltää ja touhuaa mielin määrin sekoittaen paikkoja. Luullen tosissaan olevansa oikeutettu kaikkeen.
Mielikuvitus, joka lapsena oli hyvä ja luova ystävä. Tästä katkeruus on saanut poistettua uskollisuuden ja luotettavuuden. Tilalle on mielikuvituksesta paljastunut kavaluus. Mielikuvitus mieluimmin syyttää, kuin kannustaa ja rohkaisee.
Se ruokkii katkeruutta ja katkeruus palkitsee mielikuvitusta uskomaan, että se on niin oikeassa ja rohkaisee sitä olemaan tuottelias. Katkeruuden nälkä vain kasvaa. Ähky ja ylensyönti ei saa sitä lopettamaan.
Molemmat kaverukset paisuvat. Kumpikin valehtelee toiselle sen minkä kerkeää. Ja nämä typerykset uskovat kaiken, kyseenalaistamatta mitään.
Ihmisen asumus ja olemus nääntyy, sairastuu, harmaantuu ja jää aivan yksin. Suu ei tuota enää kaunista laulua tai ylistystä. Kovat sanat kaikuvat kauaksi. Ilo on halunnut astua syrjään. Nurkan takana armo ja anteeksiantamus kurkistavat löytyisikö heille tilaa?
Tehokaksikko armo ja anteeksiantamus odottavat sopivaa hetkeä.
He alkavat julistaa mielikuvitukselle. Rohkaisevat kysymään, mikä on totuus.
Totuus on Jeesus Kristus. Hän on myös tie ja elämä. Mielikuvitus:” Kun puhut, esitä itsellesi ensin rehellinen kysymys, mikä on totuus ja kenen totuus se on?”
Silloin olet tiellä, joka johtaa elämään. Ilokin uskaltautuu tulemaan joukkoon mukaan.
Armo ja anteeksiantamus ajavat pois katkeruuden juurineen ja lonkeroineen.
Ohjaavat tiellä, joka armahtaa ihmisen ja saa antamaan itselleen anteeksi, löytäen uuden
mahdollisuuden kukoistavaan elämään. Toisista ihmisistä tulee rakkaita, joista haluaa huolehtia ja välittää. Jakaa sitä hyvää, jota on itse kokenut. Suusta lähtevät jo kiitos ja ylistys. Enää ei ole tarvetta huutaa ja juoruta. Pelkkä kuiskaus riittää. Päästää irti ajatusmalleista, jotka eivät rakenna.
Silloin on muistanut muistuttaa huulten vartijaa tulemaan töihin.
Töitä riittää myös hyvyydelle, lempeydelle, kärsivällisyydelle, itsehillinnälle, pitkämielisyydelle ja rauhalle. Ilo on jo löytänyt paikkansa.
Jokainen työtehtävä on tärkeä, sillä jatkossa nämä varmistavat, että on riittävästi suojautunut asioilta, jotka voisivat hankaloittaa elämää.
Ja suurin niistä on rakkaus, joka täyttää huoneen ja valaisee. Eikä katkeruudelle ole enää tilaa.
Horisontissa lause: Elämässä on niin paljon asioita, jotka ovat hyvin.
Heidi Korhonen