Kiitollisin mielin lähestymme vuoden 2024 loppua
Mistä voisin olla kiitollinen? Monestakin asiasta. Siitä, että olemme saaneet pysyä uskossa ja luottavaisina Taivaan Isäämme. Eräässä laulussa sanotaankin: laske siunaukset päivittäin, huomaa Herran hyvyys hetkittäin. Kaiken kiireen keskellä arjessa nämä laskelmat helposti unohtuvat.
– Mutta rukoukseni ovat jääneet vastausta vaille? Tämä asia saa monen uskovan mielen lannistumaan ja epäilemään Jumalan uskollisuutta. Raamattu kuitenkin puhuu Jumalan kuulevan rukouksemme, ja vastaukset tulevat Hänen tahtomallaan tavalla. Mutta jos luovumme rukouksesta, silloin menetämme kaiken.
Naisten Kappeli ry
Aloitimme yhdistyksen toiminnan keväällä 2020. Perustimme virallisen yhdistyksen, jotta saimme tuottaa kristillistä naisten lehteä. Nyt lehti on Digi-Julia, ja sitä julkaistaan harvemmin. Olemme kuitenkin kiitollisia jokaisesta lehdestä, jonka saimme tehdä. Saimme palautetta, että lehti koitui monille siunaukseksi.
Nyt näyttää siltä, että lehteä julkaistaan jatkossa myös eri kielillä. Tekeillä on italiankielinen Julia- Giulia. Sen kokoaminen vie enemmän aikaa, ja sen pitäisi valmistua alkuvuodesta 2025.
Olemme sulkeneet tänä syksynä yhdistyksen monien virallisten kulujen tähden. Työ jatkuu nimillä Donne Europee ja Web For Women.
webforwomen.fi
Nettisivustoa kannattaa seurata; ilmoitamme siellä naisten työn etenemisestä.
Lay-Prayer
Tiistaiaamuisin olemme rukoilleet englanniksi ja suomeksi. Siitä on tullut keidashetki monille – kaukaisimmat osallistujat ovat mukana Etelä-Afrikasta. Kansainvälisessä ryhmässä rukouksia kuullaan mm. ranskaksi, saksaksi ja englanniksi. Jumala on siunannut niin, että olemme saaneet ihmeellisiä rukousvastauksia.
Naiskonffa 2024
Elokuussa saimme viettää ihania päiviä Ison Kirjan tiloissa naiskonffassa. Väkeä oli mukana lähes 80 naista. Koimme Pyhän Hengen vaikutuksen puheissa, lauluissa ja rukouksissa. Jälleen käytän sanaa kiitollinen. Se kuvaa täysin yhteistä viikonloppuamme.
Tulevana syksynä 2025 emme kuitenkaan järjestä naiskonffaa. Sen aika voi olla kahden vuoden välein – miten Herra suo.
Kalenterissa on keväälle 2025 naisten oma viikonloppu 17.–18.5. Isossa Kirjassa.
Naisverkosto
Olemme koonneet verkoston sisarista eri puolilta Suomea. Meitä on kaikkiaan seitsemän, ja olemme tavanneet säännöllisesti netin kautta vuoden 2022 alusta. Keuruulla olimme vastuussa naiskonffasta.
Nyt olemme edenneet niin, että pidämme eri puolilla Suomea naisten tapahtumia. Sellainen järjestetään Joensuussa: “Rohkeissa askelissa” 15.2.2025 alkaen klo 10.
Olet lämpimästi tervetullut mukaan!
Tänä jouluna
”Loista joulun tähti, halki aikojen, johda askeleemme luokse Jeesuksen.
Siellä sielun kaipuu täyttymyksen saa, murhe riemuun vaihtuu, varjot katoaa.”
HL 40
Rauhallista Joulua ja Siunattua Uutta Vuotta 2025!
Marja Toukola
+tiimi