Levosta käsin

5.3.2017 | Blogi

Liian helposti kalenteri täyttyy kaikenlaisesta ohjelmasta, velvollisuuksista ja tehtävistä. On pelottavan helppoa hypätä mukaan oravanpyörään, olla tehokas ja saada paljon aikaan. Ja sitten tulee hetkiä, jolloin kaipaa jotain muuta: hiljaisuutta, rauhaa ja lepoa.

Perheemme viihtyy hyvin luonnossa vaeltaen. Erään kiireisen viikon päätteeksi lähdimme läheiseen kansallispuistoon. Otimme lapsille eväitä ja itsellemme kamerat. Tarkoituksemme oli yksinkertaisesti nauttia aurinkoisesta päivästä. Perille päästyämme, pitkospuita pitkin kävellessämme huomasin, että kännykkäni oli jäänyt kotiin. Alkoi olla kumman vapaa olo. Muutama hyvä kuva jäi jakamatta Instagramiin, mutta sain tilalle jotain enemmän. Oli vapauttavaa olla tavoittamattomissa, irti kaikesta.

Kansallispuistossa on myös pienimuotoinen koski, jonka äärellä istuin pitkään. Ensin katselin kosken kuohuja kameran linssin läpi, tarkensin kuvaa ja kiinnitin huomioni pieniin yksityiskohtiin. Lopulta laskin myös kameran pois. Istuin vain kivellä ajatuksiini vaipuneena ja kuuntelin kosken pauhua. Koin, että olin taas hieman lähempänä Jumalaa, kun turhat häiriötekijät olivat poissa väliltämme.

Elämä on nykypäivänä täynnä melua, joka häiritsee helposti myös keskusteluyhteyttäni Jumalan kanssa. Aina on kiire. Pitää olla tehokas, saavuttaa paljon, tehdä vieläkin enemmän. Pahimmillaan toiminta muuttuu tekemiseksi tekemisen vuoksi, ja tarkoitus unohtuu.

Ainakin itse joudun tasaisin väliajoin tarkastamaan oman tilanteeni melun ja häiriötekijöiden lisääntyessä: mikä todella on tarpeen ja tärkeää?

Lepo Herrassa on meidän väkevyytemme. Tuo ajatus on pyörinyt mielessäni jo hetken aikaa. Muistin heti, ettei kohta aivan näin Raamatussa ole, vaan Neh. 8:10 puhuu siitä, kuinka ilo Herrassa on meidän väkevyytenne. Mutta ei tuo mielessäni muotoutunut muunnos kohdasta kuitenkaan huono ole, sillä on totta, että ilon lisäksi myös lepo Herrassa on minun väkevyyteni.

Levon Herrassa tulisi olla se perustila, josta kaikki alkaa. Olen oppinut, että luovuus ei kuki väsyneenä ja kiireen keskellä eikä yhteys Jumalan kanssa ole sitä, mitä se voisi olla, jos juoksen jatkuvasti paikasta toiseen pysähtymättä koskaan tarpeeksi pitkäksi aikaa. Mitä enemmän elämässä on työtä ja tekemistä, sitä tärkeämpää on varata aikaa myös hiljentymiseen, sulkea kaikki turha pois ympäriltä ja keskittyä olennaiseen: siihen, että kaikki alkaa levosta käsin.

Kirsi Karvinen