Onko sinun kevääsi ollut kiireinen, täynnä työtä, touhua, harrastuksia ja erilaisia juhlia? Milloin olet viimeksi aidosti pysähtynyt? Milloin olet ehtinyt hetken hengähtää, istua alas vaikkapa juomaan kahvin rauhassa tai ottamaan aikaa rakkaidesi huomioimiseen? Onko sinulla ollut aikaa pysähtyä kysymään ystävältä, mitä hänelle kuuluu?
Nukuin huonosti muutama yö taaksepäin. Minulla se on usein merkki siitä, että päivä on ollut liian hektinen ja stressaava, sisältäen kenties ikäviäkin uutisia. Ajattelin sinä yönä valvoessani pysähtymisen merkitystä — jälleen kerran. Kyllähän aiheesta puhutaan ja kirjoitetaan joka paikassa, iltapäivälehtiä myöten. Mutta miksi se on useimmille meistä niin vaikeaa?
Yhteiskunta pyörii, jos kaikki ovat tehokkaita ja jaksavia kaikissa toimissaan. Täytämme helposti kalenterimme liian täyteen, välillä omasta tahdostamme, tosinaan tahtomattamme. Meillä jokaisella on oma arki ja kuviot joissa elämme. Toisilla hektisyys on jo vähentynyt, toisilla kiire tuntuu vaivaavan aina ja jopa lisääntyvän. Emme osaa sanoa ei, tai emme ehkä uskalla tehdä sitä!
Jouduin itselleni jälleen kerran muistuttamaan silloin yöllä valvoessani — muista pysähtyä! Olen joutunut kyseistä taitoa itsekin opettelemaan monta kertaa ja usein kantapään kautta. Luultavasti kysymys on osittain siitä, että olemme suorittajia. Meiltä vaaditaan sitä. Jollei kukaan muu sitä tee, vaadimme suorittamista ainakin itse itseltämme. Meihin on jo lapsena saatettu iskostaa tieto, ettemme ole mitään, jos emme jaksa. Tällainen käsitys itsestä saattaa ajaa meidät uupumuksen teille.
Jaksamisessa kyse on myös tässä hetkessä elämisen taidosta. Että emme miettisi aina eilisiä, tai vuosi sitten tapahtuneita asioita, emmekä murehtisi tulevia. Koitan tällaisissa hetkissä itselleni muistuttaa, kun ajatukset ja tunteet heittelevät, että tämä hetki on neutraali. Mennyt ja tuleva tuo meille usein kärsimystä, huolta ja murhettakin. Uskomme ajatuksiamme, emmekä muista sitä, että jos pysähtyisimme tähän paikkaan, juuri tämä hetki olisi neutraali ja hyvä.
Raamatussa kirjoitetaan useissa kohdissa levosta ja sen tärkeydestä. Jeesus opetti opetuslapsiaankin lepäämään, ei tekemään jatkuvasti työtä tai uuvuttamaan itseään. Muistetaan se, että ottamalla riittävästi omaa aikaa ja lepäämällä, rakastamme itseämme oikealla tavalla, aivan niin kuin meitä on neuvottu tekemään. Jumala on luonut meidät ihmisiksi ja ihmisyyteemme kuuluu vajavaisuus ja rajatut voimavarat. Muistakaamme myös, että jokaisen jaksaminen on yksilöllinen ja sen vuoksi emme tiedä, mikä toiselle on liikaa. Jos et mielestäsi riitä itsellesi tai toisille, muista ainakin se, että olet uniikki ja riittävä Jumalalle juuri sellaisena, kuin olet. Jos luovutat itsesi Jumalan käsiin, saat levätä ja luottaa siihen, että asiasi ja elämäsi on parhaissa mahdollisissa käsissä.
Toivon sinulle levollista kesää! Muista, että sinulla on oikeus pysähtyä!
Maria Tahvanainen