Joitakin vuosia sitten, elämässäni tapahtui pienen ajan sisällä paljon isoja muutoksia.

Olin ollut uskossa jo toistakymmentä vuotta. Toimin lasten kerhossa yhtenä kerhon vetäjänä, palvelin seurakunnan keittiöllä erilaisissa tilaisuuksissa ja olin ollut lasten kesäleireillä emäntänä. Perheeseeni kuului mies ja tytär. Elämä oli melko tavallista töineen, mökkeilyineen, sekä minulla ja tyttärelläni seurakuntatoimintana.

Ei voi sanoa, että elämä olisi ollut aina hyvää tai helppoa koko ajan. Siinä oli mukana myös paljon taisteluja, sairasteluja, sekä monenlaista muuta haastetta.

Mutta takaisin tuohon ensimmäiseen lauseeseeni. Muutokset alkoivat seuraamaan toinen toistaan.

Ne olivat asioita, joita ihan varmasti jokainen ihminen on elämässään kokenut ja läpikäynyt tai samantyylisiä, joihin ehkä jossain elämänvaiheessa törmää.

Avioero, ei koskaan helppo ja kaikilla erilainen.

Sairastuminen niin, että vakityö oli jätettävä.

Olin sairastellut jo monen vuoden ajan, mutta kerran tuli se päivä töissä ollessa, että kroppa ei enää jaksanut. Uudelleen kouluttautuminen. Tämän kaiken keskellä oli kuitenkin ajateltava tulevaisuutta. Oli pakko suunnitella, mitä opiskelisin, mikä työ olisi minulle tulevaisuudessa se, mitä pystyisin tekemään. Sitten tyttären isän äkillinen menehtyminen. Voit varmasti ymmärtää, mitä kaikkea nämä asiat pitävät sisällään. Sitä, miten paljon jokainen niistä mullistaa elämää monelta kantilta.

Tähän kaikkeen ja näihin liittyviin asioihin väsyneenä, turtuneena, vihaisena ja onnettomana mieleni valahti jonnekin hyvin syvälle. Tämä oli myös aivan uusi asia elämässäni. Olen aina ollut positiivinen, pärjännyt, selvinnyt ja jaksanut. Nyt kuitenkin aivan kaikki mullistui. Asia toisensa jälkeen kaatui, luhistui, valui käsistä.

Jossain vaiheessa huomasin, että elämääni oli tullut erittäin alavireinen tunnelma, luovuttamisen meininki. Eikä aikaakaan, kuin aivan salaa, pikku hiljaa, siihen hiipi auttaja. Alkoholi eri muodoissaan alkoi nostamaan tunnelmaa elämässäni. Se toi iloa, pirteyttä ja omalla tavallaan hyvää oloa, sitä minkä olin aiemmin kadottanut. Alkoholi oli toki tuttu asia nuoruudesta, mutta olin tullut uskoon ja silloin se kaikki oli jäänyt.

Se toi nyt mukanaan myös uudenlaisia ystävyyssuhteita, erilaisia ihmisiä ja toki se tuntui mukavalta. Sai tutustua erilaisiin ihmisiin ja yhdessä oli mukavaa, alkoholi mukana kuvioissa tietenkin. Mutta missä oli Jumala, minun Jumalasuhteeni?

No, alkuun se oli mukanani, mutta pikku hiljaa loittonin Hänestä hyvin kauas.

Tosin, joskus näiden uusien tuttavuuksieni kanssa oli hyviäkin keskusteluja uskon asioista. Ajauduin usein tällaisiin keskusteluihin ihmisten kanssa ja huomasin, miten avoimesti arat suomalaiset miehet ja naiset humalassa ollessaan keskustelevat Jumalasta.

Tässä välissä olin kouluttautunut ja olin uudessa työssä.

Elämä soljui suht mukavasti näinkin, mutta jossain vaiheessa aloin huomata, mitä tuo elämäntapa minussa aiheuttaa. Ei loppujen lopuksi mitään hyvää. Ihmiset ovat tietenkin tärkeitä, en heitä moiti millään tavalla. Mutta elämääni tuli vauhdilla asioita, joita ei koskaan olisi tapahtunut ilman alkoholia elämässäni. Meno oli melkoista välillä ja niin päätöntä, että melkeinpä kuvottaa ajatella sitä näin jälkeenpäin. Ihminen muuttuu niin paljon ollessaan humalassa. Kaikkiin se vaikuttaa erilailla. Siinä sitten rikoin itseäni vaan lisää, kun näennäisesti elämä oli mallillaan.

Sitten tapahtui muutamia kummallisia asioita ja mietin niitä jonkun verran, mutta ohitin ne kuitenkin. Ne liittyivät minuun, olemukseeni ja käyttäytymiseeni. Ne olivat voimakkaita asioita, mutta en aluksi ymmärtänyt mistä on kyse. Niitä tuli muutaman kerran ja samoihin aikoihin minua alkoi inhottaa alkoholin käyttö ja kaikki siihen liittyvä. Vähensin sitä huomattavasti. Aloin kokea Jumalan läsnäoloa lähelläni. Eri tavoin Hän osoitti minulle, että täällä ollaan, että Hän odotaa minua luokseen.

Aloin voida erittäin huonosti jokaisen alkoholin käyttökerran jälkeen. Minulla uusiutui sairaus, jonka olin läpikäynyt kaksitoista vuotta aiemmin. Olin väsynyt, kiukkuinen, hermostunut ja minulle tuli kuolemanpelko. Olin tilanteessa, jossa tulevaisuuteni oli jälleen täysin auki ja tuntui pelottavalta.

Elämän oli muututtava. En halunnut elää ilman Jumalaa. Tein päätöksen laittaa elämäntavat uusiksi. Jätin väärät ihmissuhteet elämästäni. Miksi olin tässä tilanteessa? Katsoin oikein itseäni moittien, miten olet tässä tilanteessa? Ei tämä ole minun elämääni.

Koin voimakkaasti kaiken sen, mitä olin tehnyt. Miten olin ollut kuin sumussa, miten olin elänyt valheessa. Minua hävetti niin paljon. Olin kauhuissani, miten olin elämääni tuhonnut, hukannut.

Kun olin tehnyt päätöksiä elämän suunnan muutoksesta, hyvin pian sain kokea, kuinka Jumala itse ilmoitti itsensä ja toi kaiken apunsa. En rukoillut asioita, vaan tein selkeän oman päätöksen ja aloin toteuttamaan sitä. Pian alkoi tapahtumaan asioita ja minä vaan ihmettelin. Jeesus oli välittömästi luonani, kun Hän näki sydämeni halun palata Hänen luokseen. Luin Raamattua pitkästä aikaa ja voi että se tuntui hyvältä ja niin tutulta. Kaikki vaan järjestyi ihmeellisesti. Rukoilin nyt paljon, ihan jatkuvasti, kiitin ja ihmettelin. Jeesus halusi näyttää minulle, että Hän ei ole hylännyt minua. Hän on odottanut, Hän on ollut uskollinen , vaikka minä en ollut.

Nytkin itken tätä kirjoittaessani,Hän on niin hyvä.

Entinen elämänmeno oli taakse jäänyttä ja minä olin onnellinen. Tilalle tuli paljon uutta ja hyvää elämää. Tärkeintä oli kuitenkin se, että Jeesus ei hylännyt minua ja saan olla Hänen omansa. Maailman tärkein asia. Siitä en ikinä päästä irti.

Hän on aivan yltäkylläisesti kohdannut ja hoitanut minua. Siunannut monilla uusilla asioilla ja lahjoilla, johdattanut takaisin uskovien yhteyteen. Minulla on nyt elämäntarkoituksena palvella Jeesusta, elävää Jumalaa. Oppia Hänen sanaansa lisää ja kulkea niitä teitä, joita Hän kuljettaa. Mahtavaa on, kun saa kuulla Pyhän Hengen äänen ja kokea miten Hän johdattaa kaikessa, jopa pienissä yksityikohdissakin, niikuin Hän minulle sanoi.

Olen miettinyt. Kun elämääni tuli nämä vaikeat asiat, miksi en kääntynyt Jumalani puoleen? Miksi en hakenut Häneltä apua? Ehkä olin niin hukassa ja väsynyt kaikkeen, en tiedä. Ajattelen , etten ollut täysin juurtunut Jeesukseen, vaikka olin uskossa. Palvelin seurakunnassa ja olin monessa mukana. Mietin, oliko henkilökohtainen suhteeni Häneen kunnossa, oliko se läheinen. Oli ja ei. Ei varmastikaan tarpeeksi, kun kävi miten kävi.

Näin myös jälkeenpäin, mistä ne kummalliset tuntemukset ja muutokset minussa tulivat. Ne, jotka vaihtelivat aivan valtavasti ja olivat hyvin hyvin kummallisia.

Se oli kieroutunut paha, joka oli menettämässä otettaan minusta. Se yritti vielä vaan sekoittaa minua lisää, sieltä se kaikki tuli.

Olen miettinyt myös niitä monia ihmisiä, jotka ovat tyhjyyttä täynnä ja täyttävät erilaisilla päihteillä tyhjyyttään. Näin heitäkin paljon, jotka ovat aivan kyllästyneitä osaansa, mutta viikosta toiseen turruttavat ja hajottavat itseään. Niinkuin tiedämme, alkuun se kaikki on mukavaa, mutta kun synti kietoutuu kiinni enemmän ja enemmän, niin se johtaa kuolemaan. Henkisesti, hengellisesti ja fyysisesti. Niin paljon on pahoinvoivia isiä, äitejä, isovanhempia ja lapsia, ihan liikaa. Syynä tähän on paljolti erilaisten päihteiden väärinkäyttö ja niiden aiheuttamat moninaiset ongelmat. Eivätkä ihmiset ylpeydessään käänny elävän Jumalan puoleen, joka auttaisi ja toisi apunsa.

Se mistä Herran Henki myös puhui minulle, oli se, että minä sain tehdä omat valintani. Ihan itse päätin niistä. Ne olivat minun valintojani, ei kenenkään muun. Ei Jumalan johdatusta tai kavereiden houkuttelua, vaan minun omia valintojani.Ihan itseäni vain voin osoittaa ja syyttää.

Kiitos Jumalalle, joka on armahtavainen ja minäkin sain armon osakseni ja syntini anteeksi.

1Kor 6:12

 

Terhi

X