Vuorisaarna alkaa tunnetusti autuaaksijulistuksella.
Vaikken saarnaaja ole, tiedän, että saarnan alulla on erityinen merkitys ja painoarvo. Alku on se vetonaula, jolla mielenkiinto herätetään ja kuulijat johdatellaan asian ytimeen.
Jeesus aloittaa saarnansa toteamalla
”Autuaita ovat hengessään köyhät,
sillä heidän on taivasten valtakunta.” Matt. 5:3
Kautta aikain onnellisuus on ollut teema, joka kiehtoo ihmisiä. Mutta mitä autuasta köyhyydessä on? Jeesus julistaa autuaaksi hengessään köyhät, hän esittelee taivaan valtakunnan totuuksia, jotka eivät käy yksiin maallisen elämämme ihanteiden kanssa. Ylenpalttisen onnellinen onkin se, joka on köyhä.
Millainen on ”hengessään köyhä”? Tällä köyhyyden muodolla ei välttämättä ole mitään tekemistä taloudellisen köyhyyden kanssa. Hengessään köyhä janoaa Jumalan tuntemista. Hän tietää, että häneltä puuttuu jotakin sellaista, jota vain Jumala voi antaa. Puoliksi täynnä -puoliksi tyhjä -lasi – mittelöön tarjoilen tällaisen vastineen: seuraavaksi kun näet tyhjän lasin, voitkin olla optimistinen ja ajatella, että hyvä, että se on tyhjä, nyt se voi täyttyä suurimmissa määrin. Vähemmän on enemmän.
Sitten sukelletaanpa takaisin Sanaan, Paavalin rukoukseen, joka sykähdyttää minua.
Tämän vuoksi minä polvistun Isän eteen, hänen, jonka asemaa jokainen isän ja lapsen suhde taivaassa ja maan päällä kuvastaa.
Rukoilen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne. Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja. Silloin te kykenette yhdessä kaikkien pyhien kanssa käsittämään kaiken leveyden, pituuden, korkeuden ja syvyyden, ja voitte tajuta Kristuksen rakkauden, joka ylittää kaiken tiedon. Niin Jumalan koko täyteys valtaa teidät. Ef. 3:14-19
(NB alleviivaukset meikäläiseltä)
Kaikkivaltiaan Jumalan koko täyteys. Vau, se on jotain niin suurta, ettei sitä voi käsittää. Paavali kirjoitti nämä sanat etupäässä Efesoksen seurakunnalle, mutta viesti on tarkoitettu kaikille meille, jotka halutaan uskoa ja ottaa todesta tämä. Meidän sisäisellä olemuksella on merkitystä. Ei turhaan Raamatussa sanota, että ruumiimme on temppeli. Temppeli on Jumalan läsnäolon tyyssija. Meidän tulee olla uudestisyntyneitä ja etsiä Jumalaa, jotta hän voi täyttää meidän maalliset majat läsnäolollaan. Tällöin epäjumalat tulee viskata temppelistämme ulos.
Paavali oli vankina kirjoittaessaan edellä siteeraamaani rukousta. Fyysisesti vapaus riistettynä hän oli hengessään niin vapaa, että hän kirjoitti jotain näin rohkaisevaa. Ja rukouksen loppu vasta huippu onkin:
Jumalalle, joka meissä vaikuttavalla voimallaan kykenee tekemään monin verroin enemmän kuin osaamme pyytää tai edes ajatella, olkoon ylistys seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja ikuisesti. Aamen. Ef. 3:20-21
Palatkaamme autuaaksijulistukseen. Julistus jatkuu näin: ”Autuaita murheelliset, he saavat lohdutuksen” Matt.5:4.
Tässäpä paradoksi: murheellinen on onnellinen. Ei pidä ymmärtää väärin tätä ja ajatella, että kristityn tie on kivistä ja synkkää. Murheellisuus ei ole mikään päämäärä itsessään. Vaikka pimeitä laaksoja maiseen matkaan mahtuisikin, niin myös niitä huikeita maisemia vuoren huipulta. Pointti tässä paradoksissa on se, että murheellisuuteen voi kätkeytyä suuri siunaus, kun hakeutuu Jumalan läsnäoloon. Vain Jumala voi tehdä sellaista työtä ihmisessä, että keskellä vaikeiden olosuhteiden, ihminen on täynnä syvää rauhaa ja levollisuutta.
Jasmin Aleksandra
(Blogi Mannaa ja mesileipää)