Orvokki – mitä hänen nimensä tarkoittaa suomeksi käännettynä – avaa pihan portin ja kutsuu minut sisäpihalle. Hän on ylväspiirteinen ja suoraryhtinen nainen pohjoisesta vuoristosta. Kävelemme pienen rakennuksen kuistin edestä, jossa vanha mies istuu tarkaten meitä. Esittäydyn, vaihdamme tervehdykset ja menemme ystävättäreni kanssa pihan perällä olevaan asuntoon.
Orvokki asuu neljän lapsensa kanssa kahden huoneen asunnossa. Hän tekee tyttäriensä kanssa käsitöitä, joita hän yrittää saada myyntiin lähistön vaatekaupassa. Myyminen on vaikeaa, koska sillä asuinalueella asuu paljon samankaltaisessa elämäntilanteessa olevia perheitä. Monilla heistä ei ole varaa maksaa edes ruokakaupan laskuja.
Tyttäret tervehtivät minua ensin ujosti, mutta sitten tulevat antamaan poskisuudelmat iloisesti. Tytöt tarjoavat minulle sisätossut jalkaan ja jatkavat kotitöissä tottuneesti. Keskustelemme Orvokin kanssa lapsista. Hänen isompi poikansa on aivan liian villi koulussa, ja opettajalta tulee paljon palautetta. Totean, että hänen pojallaan on kyllä nopeat jalat jalkapalloa pelatessa ja poika on hyvin iloinen luonteeltaan.
Pienempi poika on vammautunut ja tarvitsee fysioterapiaa. Äidin huoli lasten hyvinvoinnista on päällimmäisenä. Hän ei ole vielä täyttänyt neljääkymmentä vuotta, mutta hänen kasvoillaan on jo syviä uurteita, ja hänen silmistään näkyy sielun suru, vaikka hän välillä hymyilee. Minua mietityttää hänen oma jaksamisensa.
Hän kertoo, että aluksi hän tuli meidän kristittyjen kokoontumiseen etsimään taloudellista apua ahdinkoonsa, mutta viime aikoina hän on alkanut yhdessä lasten kanssa rukoilla iltaisin Jeesusta. Hänessä on herännyt kaipaus oppia tunteman sitä Jumalaa, joka rakastaa ihmisiä iankaikkisella rakkaudella.
Miten Jumala välittää meistä niin paljon, se tuntuu Orvokista aivan käsittämättömältä. Myönnän, että niin se tuntuu minustakin. Eihän sellaista kukaan ihminen ansaitse, mutta jokainen kyllä tarvitsee. Orvokki ei avioliitossaan ollut kokenut tulevansa hyväksytyksi. Hän eli alituisessa pelossa, kunnes puoliso lähti. Nyt hän voi nukkua yönsä pelkäämättä. Hänen unelmansa on, että lapset saisivat hyvän elämän.
Juotuamme kahvit minun on aika lähteä. Sitä ennen pyydämme vakavalla mielellä Taivaan Isältä siunausta lapsille ja jokapäiväistä leipää tähän kotiin. Luemme sanasta, että ”siinä on rakkaus, että Jumala rakasti meitä, ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi”. Orvokki toteaa, että hänen ainut toivonsa on Jumalan apu.
Halaamme portilla ja lähden mietteliäänä kävelemään katua pitkin kohti kotia. Minut valtaa kiitollinen mieli. Jollakin käsittämättömällä tavalla Jumala on alkanut hyvän työn tämän vilpittömän, Jumalaa kaipaavan ihmisen sydämessä. Minulla on sisälläni tunne, että olen saanut siskon.
Taru Natri