Paras valinta

5.7.2019 | Artikkelit

Havahduin eräänä päivänä miettimään omaa elämääni ja sitä mitä hyviä valintoja olen tehnyt elämäni eri vaiheissa. Päällimmäiseksi nousi kiitollisuus siitä, että jo nuorena sain valita uskon Jeesukseen. Pyhä Henki, jonka sain syntymälahjana sisimpääni luovuttaessani koko elämäni uskon kautta Jeesukselle, on johdattanut läpi elämäni. Mietin mitä kaikkia vaiheita tuohon kääntymykseen sisältyi ennen ja jälkeen. Muistin, kuinka olin saavuttanut elämässäni paljon. Olin kouluttautunut, saanut hyvän työpaikan, ihanan ja rakastavan aviopuolison, kodin ja pienen suloisen pojan. Silmin katsoen ajallisesti minulta ei puuttunut yhtään mitään.
Sisintäni alkoi kuitenkin oudosti vaivata tyhjyyden tunne. Ihmettelin usein, kuinka tunsin syyllisyyttä, kun en voinut nauttia olemassa olevasta hyvästä.
Aloin kaivata jotakin syvempää. Menin Pääsiäisviikolla kirkkoon hiljentymään. Yllätyksekseni sisimpääni tulvi jostakin ihmeellistä rauhaa. Tajusin, että kaipaus kohdata tämän kaiken hyvän Luoja, valtasi mieleni. Ymmärsin myös sen, että elämässä ei tarvitse odottaa sitä, että asiat menevät huonosti, vaan Jumalan puoleen voi kääntyä myös asioiden ollessa hyvin. Jumala oli alkanut rakkaudessaan vetää minua puoleensa antaen niin sanotun etsikon ajan.
Palasin kirkosta kotiin ja jokin outo onnellisuuden tunne oli täyttänyt minut ilolla. Halusin ymmärtää lisää. Pitkäperjantai iltana istuin ystäväni pyynnöstä jälleen hengellisessä tilaisuudessa, jossa annettiin mahdollisuus luovuttaa elämänsä kokonaan Jeesukselle. Kuulin, että Jumala on antanut ihmiselle vapaan tahdon valita. Uskoin kuulemani perusteella, että Jeesus on kuollut minunkin syntieni tähden ja noussut ylös kuolleista. Tuon päivän jälkeen elämäni muuttui siltä osin, että sisimpäni tyhjyyden tilalle oli tullut Jumalan Pyhä Henki asumaan. Hengen vaikutuksesta aloin kokemaan syntisyyttä siitä, etten ollut elänyt Jumalan tahdossa, vaan tehnyt omia päätöksiäni.
Jano kokea enemmän Jumalan tahtoa elämässäni kasvoi ja kasvoi. Raamatun Sana ja rukous tulivat päivittäiseksi elämäntavakseni. Eräänä päivänä sain kokea myös sen Raamatun lupauksen kohdalleni, että Herra täytti minut Pyhällä Hengellään. Sain voiman tulla Hänen todistajakseen.
Vuodet ovat kuluneet ja sama jano kokea enemmän Jumalan rakastavaa huolenpitoa on seurannut läpi elämän. Olen huomannut, että Jumala on uskollinen, eikä hylkää koskaan. Turvautuessani rukouksen kautta Häneen, olen saanut tuntea päivittäin rakastavaa huolenpitoa arjen keskellä.

Tämän kaiken kokeminen on mahdollista myös sinulle, joka et vielä tunne Jeesusta. Pyytämällä Häntä tulemaan elämäsi Herraksi ja Vapahtajaksi, saat kokea syntien anteekisannon ja vapauden Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Sinusta tulee Jumalan lapsi ja uusi luomus Kristuksessa. Pyhä Henki, jonka jokainen Jumalan lapsi saa lahjaksi, alkaa johdattamaan sinut kaikkeen totuuteen. Jumalan Sanaa lukiessa tuo samainen Pyhä Henki opastaa ja avaa sinua ymmärtämään lukemasi.

Nyt kannattaa katsoa pidemmälle ja sijoittaa tulevaisuuteen.
Helena Kärkkäinen