Nimeni on Rezarta, ja tämä on kertomus siitä, kuinka Jeesus löysi ja uudisti minut.
Olen syntynyt Fierissä, suuressa kaupungissa Etelä-Albaniassa, vuonna 1978, jolloin Albania oli vielä kommunistinen maa, ja – kuten hyvin ylpeinä julistimme – maailman ensimmäinen ateistinen valtio.
Kasvoin perheessä, jolla oli kristillinen ortodoksitausta, mutta kommunismihallinnosta johtuen vanhempani olivat ateisteja eivätkä he tienneet mitään Jumalasta eikä Hänen suunnitelmastaan.
Luulin, että Jumalaa ei ollut olemassa ja että minun olisi parempi ottaa asiat omiin käsiini ja yrittää saavuttaa jotakin, mikä olisi parasta minulle, maksoi mitä maksoi. Yläaste- ja lukiovuosien aikana etsin elämääni totuutta ja tarkoitusta erilaisista filosofisista näkökulmista.
Muistan lukeneeni monia kirjoja kreikkalaisesta mytologiasta – ja jopa Raamattua ja Koraania. Mutta kaikkien näiden erilaisten maailmankatsomusten keskellä en koskaan ollut tyytyväinen enkä voinut ymmärtää, miksi olin tässä maailmassa – miksi olin ollenkaan olemassa.
Teini-ikäisenä olin kapinallinen ja muistan jopa kirjoittaneeni sänkyni yläpuolelle Nietzschen lainauksen: ”Jumala on kuollut; nyt minä olen Jumala ”. ”Minä” oli kaiken yläpuolella ja pilkkaisin kaikkia, jotka yrittäisivät pudottaa minut ”maan pinnalle”.
Pilkkasin kristittyjä ystäviä, jotka siihen aikaan yrittivät kertoa minulle monta kertaa Jeesuksesta. Yksi heistä on nyt mieheni eikä hän koskaan, vuosien varrella, lakannut rukoilemasta puolestani pyytäen Jumalalta, että jos minun olisi tarkoitus olla hänen vaimonsa, Jumala johdattaisi minut pelastukseen.
Siihen mennessä en tiennyt tästä. Minulle hän oli vain eräs ystävä toisten joukossa, joka jatkuvasti puhui minulle Jeesuksesta ja antoi minulle erilaisia kristillisiä kirjoja. Mutta vielä moniin vuosiin en voinut ymmärtää mitään. Ajattelin tietäväni totuuden: ”Jumala on kuollut; nyt minä olen jumala” .
Ulkoisesti näytti siltä, että kaikki oli hyvin, mutta sisäisesti olin hämmentynyt, onneton ja surullinen. En voinut edes ymmärtää, miksi minusta tuntui siltä. Nyt tiedän miksi: se johtui siitä, että olin eksyksissä ja henkeni oli nälkäinen Vapahtajaa kohtaan.
Sitten eräänä iltana, vuonna 1997, luin huonetoverini kanssa Raamatusta kertomuksen tuhlaajapojasta. Opiskelin ensimmäistä vuotta yliopistossa, kaukana kotoa, ja Albania oli käynyt läpi vaikeita, kuukausia kestäneitä kansalaisyhteiskunnan myllerryksiä vakavien taloudellisten vaikeuksien vuoksi. Koko maani, elämäni ja ”Minä” tuntuivat joutuneen häviölle tuohon aikaan.
Koko aikana en voinut löytää selitystä mistään, millä ruokin itseäni. Sitten kertomus tuhlaajapojasta, joka palasi isänsä luo vaelleltuaan kaikkialla itseään miellyttääkseen, lopulta iski minuun. Muistan itkeneeni, kun luin, että isä juoksi poikansa luo!
Se oli hetki, kun silmäni aukenivat. Ymmärsin yhtäkkiä, että Jeesus ei koskaan antanut periksi minun kohdallani, vaikka minä, hyvin itsetyytyväisenä, kirjoitin sänkyni päälle: ”Jumala on kuollut”. Hän odotti hyvin kärsivällisesti, kunnes olin valmis, ja varjeli minua syntisen sukupolven keskellä, koska Hän tulisi erottamaan minut elämään Häntä varten. Nyt voin nähdä, kuinka Hän odotti minua eikä koskaan antanut periksi, ennen kuin vastaanotin Hänet elämääni.
Tuon hetken jälkeen Jumalan tunteminen on ollut päivittäinen motivaationi, toivoni ja valoni. Elämässäni ei enää ollut pimeyttä, koska – kuten suosikkijakeeni sanoo: ”Kukaan ei voi ottaa sinua pois minun kädestäni”.
Minusta tuli osa paikallista seurakuntaa ja aloitin vapaaehtoistyön eri palvelutehtävissä. Nyt opetan yliopistossa, ja se on missioni: autan nuoria ymmärtämään taloutta ja kirjanpitoa, mutta samalla haluan olla ystävällinen ja lempeä heitä kohtaan ja tuoda toivoa sukupolvelle, joka on hukassa ilman Jumalaa.
Rezata Shkurti
Helmi-lehti, 2021