Kun minä olin lapsi, sain ihan rauhassa olla se vähän ujo tyttö luokkahuoneen keskirivillä. Tyttö, joka takelteli sanoissaan ja väärin vastatessaan punastui hiusrajaansa myöten. Toisin on tänään. Lasten pitäisi olla aktiivisia ja sanavalmiita. Ujo jää pakostakin jalkoihin, jos ei saa suutaan auki. Ei auta, vaikka sisin olisi täynnä riimejä ja rallatuksia, jotka kyllä tipahtelisivat paperiarkille järjestyksessä, jos niitä saisi hetken rauhassa pohtia ja tuumailla.

Enää ei rallatella. Elämme maailmassa, jossa sanoilla luodaan erilaisia tarpeita, kilpailuasetelmia ja kriisitilanteita. Omasta erinomaisuudestaan ammentavan argumentoinnin ja sanakikkailun välimaastossa jotkut vaikenevat, sillä eivät enää tiedä, mitä sanoisivat. Puhetta on niin paljon, että pitäisi osata miekkailun perusteita, jotta saisi pistettyä muutaman sanan porinapöperön sekaan.

Sanojen tulvassa on se vaara, että todellinen sanoma jää kaiken muun varjoon. Jeesus puhui turhista sanoista rukouksen yhteydessä: ”Älkää luulko, että teitä teidän monisanaisuutenne tähden kuullaan.” Pitäisikö turhia sanoja välttää muissakin tilanteissa? Kuulisiko joku viestini paremmin, jos uskaltaisin luottaa siihen, että Jumalan valtakunnassa kyse ei ole sanojen määrästä vaan niiden voimasta. Ja kun olen Jumalan asialla, voima kyllä ladataan sanoihini.

Aina ei tarvitse olla kaikkitietävä. Ehkäpä sanoja ei ollut, koska niitä ei tarvittu. Joskus taas maan hiljaistenkin täytyy avata suunsa. Uskovana minun ei tarvitse jatkuvasti varmistella, onko minulla tarpeeksi hengellistä viisautta ja armoitusta. Voin luottaa Jumalan johdatukseen: siihen, että saan oikeat sanat juuri silloin, kun on niiden aika.

Inhimillisesti katsottuna kaikkein paras sanojen lähde on sydän. Myötätuntoa ei voi opetella kurssilla. Sitä opitaan elämänkoulussa. Jotkut sanovat kaiken oleellisen silmillään. Kuka voikaan vastustaa lämmintä katsetta? Se menee läpi kaikkein parkkiintuneimmankin akan- ja ukonkäppyrän selkänahasta.

Raamattu puhuu näystä, jonka voi juostessakin lukea. Jos sanoma on tiivistetty ja selkeä, sen pystyy vastaanottamaan myös väsynyt, sairas tai pelkäävä ihminen. Yhtä lailla lapsi, suomea huonosti puhuva maahanmuuttaja tai muistisairas vanhus sen ymmärtää. On myös niin, että jos ei kiirehdi sanomaan ensimmäistä ja viimeistä sanaa, ehtii kuunnella.

Kuulisi toisen ihmisen ensimmäisen ja ehkä viimeisenkin sanan.

Minna Rissanen

Äiti, vaimo ja evankelista

X