Nainen, oletko viime aikoina saanut kannustusta tai rohkaisua läheiseltäsi, puolisoltasi, ystävältäsi, työtoveriltasi?

Miten aloitit oman päiväsi tänään? Olisiko paikallaan asennemuutos, joka ilahduttaa myös toisia? Tänään sinulla on siihen hyvä tilaisuus. Nyt jos koskaan otsikon sanoille on tilausta.

Meillä on suuri kiusaus tarttua kielteiseen. Käytämme sanojamme lyömäaseina ja näin pilaamme oman ja toistenkin päivän.

”Oikeat sanat ajallansa ovat kultaomenia hopeamaljassa.” (Snl 25:11).

Meille naisille otsikon sanat tulevat arvoonsa. On tärkeää kannustaa toisiamme uskossa eteenpäin, rohkaista löytämään oma palvelupaikka seurakunnan keskellä, lohduttamaan ja elämään kuuntelijana toistemme rinnalla.

Oikeaan osunut rohkaisun sana voi kaivaa esiin sen ”pölyttyneen lampun”, joka vain tarvitsee pientä putsausta ollakseen taas käyttövalmis.

Usein paras rohkaisija ja lohduttaja on Jumalan Sana. Se ei vain vie meitä ahdingosta avaralle näkemään ja tuntemaan Hänen voimavaransa, vaan se myös varustaa meitä ymmärtämään lähimmäistemme tarpeet ja hädän.

”Sillä sen tähden, että Hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi Hän kiusattuja auttaa (Hebr.2:18)”.

Olen itse monesti tarvinnut rohkaisua vaikeassa elämäntilanteessa, vastoinkäymisessä. Kannustava sana seurakunnan keskellä, lohduttava ajatus ystävältä on palauttanut rohkeuteni ja luottamukseni selviytymiseen. Jumalan taimi sisälläni on taas paremmin juurtunut, alkanut kasvaa ja tuottaa myös hedelmää.

Ehkäpä tänään juuri sinä odotat rohkaisun sanaa. Voisinpa välittää sinulle Jumalan viestin, jonka avulla voit tarttua parhaaseen oljenkorteen, Jumalan Sanaan. Siitä voit pitää kiinni ja sen Sanan voimalla jaksat eteenpäin.

Me naiset, tehkäämme siis hyvää toisillemme. Se kasvaa korkoa meille kaikille.

Tämän kovan ja itsekkään ajan keskellä me voimme olla toisiamme kohtaan armahtavaisia. Rohkaistaan ja tuetaan toisiamme, sillä siitä olen varma, että Jeesuskin tekisi niin. Otetaan avuksi Jumalan Sana. Se on oikeaa mielenlaatua.

Olethan Jumalan nainen!

Kannustavin terveisin

 

Sirpa Korpela
X