Elämäni oli lähellä romuttumista uudestaan. Oliko kaikki ollut vain hyvää unta. Sain uuden elämän. Asiat olivat muuttuneet. Miten tämä kaikki on mahdollista? Eikö oikeasti Jeesusta enää ole.

Voittiko paha sittenkin, ei ei se voi olla niin. Jeesus ei ollut koskaan perunut puheitaan. Hän oli ainut, johon olin voinut luottaa. Minulla ei ole elämää ilman häntä. Hän sai minut olemaan olemassa. Sisimmässäni on se vapaus edelleen, minkä hän antoi.

Nimpistän itseäni, kyllä hereillä olen.

Olen valvonut koko yön, pian lähden. Nousemassa on kolmas päivä. Linnut ovat jo heränneet ja laulavat täyttä kaulaa. Puutarha on hämärä. Kohta ensimmäiset auringon säteet tulevat, onneksi.

Mitä ihmettä iso kivi on pois haudan suulta. Mitä on tapahtunut.? Kurkistan sisälle. Kaksi enkeliä kysyy, mitä itket? Saan sanottua heille. ” Minne he ovat vieneet hänet? Missä hän on?”

Pääni on täynnä kysymyksiä ja sydämeni pakahtuu hämmennyksestä. Outoa, kaikki on outoa, ihan kaikki.

Samassa joku tulee ja käännyn katsomaan. ”Puutarhuri, oletko sinä kantanut hänet pois, sano mihin olet hänet pannut, minä otan hänet.”

Maria! Kuulin sen, oman nimeni. Sitä ei sano kukaan muu noin kuin minun Herrani. Silloin tiesin, elämäni tuli takaisin.

Hän tiesi, että minä tarvitsin nähdä hänet! Hän on se, kuka Hän on! Kaikki sanat, ihmeet, teot ja läsnäolo eivät hävinneet mihinkään, vaan ne ovat  voimassa.

Opettaja! Sen sanoin. Siinä oli kaikki ja hän ymmärsi, mitä tarkoitin.

Uskoni vaihtui sittenkin näkemiseen. Epäilyt olivat ohi. Minulla on sittenkin Opettaja ja Herrojen Herra, joka voitti kuoleman ja pimeyden vallan. Kaikki on totta!

Menen, menen kertomaan sen kaikille. Minä näin sinut. Olet elossa, olet menossa Isäsi, ja minun Isäni luo, olet menossa sinun Jumalasi luo ja minun Jumalani luo. Niin käskit sanoa. Kaikki on totta.

Minä uskon!

Maria Hietanen

X