Reilu kaksi viikkoa sitten laskeuduin lentokoneella Wienin kentälle. Minua, ”sinisilmäistä suomalaistyttöä” vastaan tuli Unkarin paikallisseurakunnan ystävällinen pastori, jonka olen tuntenut sieltä asti kun muistini alkoi pelittää.

”Sori taisin kävellä sun ohi, en tunnistanut kun muistin että oot blondi”.
Se siitä suomalaisuudesta.Vai sittenkään?
Syön aamupalaksi puuroa. Sitä katsotaan hieman outona täällä makeisten ja leivonnaisten maassa. Harrastan juoksua, sitä katsotaan vielä oudompana kun vetelen pokkana yksin pitkin kaupungin jalkakäytäviä. Puhun huonoa unkaria, no se ymmärretään olenhan suomalainen.

Majailen minulle erittäin rakkaaksi tulleella ikinuorella, räiskyvällä seurakuntalaisella, joka on myös lastenkodintyön äiti. Hänen elämänsä on omien sanojensa mukaan kuin suklaakakku, josta hän nauttii päivittäin ja tiedostaa olevansa perillinen, prinsessa. Hänen asuntonsa seinät on liimattu täyteen raamatun lauseita, lupauksia,
lastenlasten taideteoksia ja läheisten valokuvia.
Hän aloittaa jokaisen päivänsä ylistyksellä ja lopettaa sen jäätelöannokseen,
no koska hän voi.
Hän puhuu paljon, välillä niin paljon, etten ymmärrä puoliakaan, mutta olen oppinut vain hymyilemään kauniisti ja hän ilmeisesti pitää siitä, joten tilanne on win-win.

Vierailen seurakunnan kokouksissa, tapaan seurakuntalaisia, törmään ihmisiin kaupassa ja julkisissa. Ensimäistä kertaa elämässäni koen todella olevani suomalainen.
Haluaisin puhua, kommunikoida ymmärrettävästi, kohdata ja tulla kohdatuksi,
mutta en löydä sanoja.
Ensimäistä kertaa elämässäni ymmärrän miltä tuntuu olla ulkomaalainen.

Aluksi säikähdin hieman tilannetta, koska olen tottunut ihmisiin, sosiaalisiin tilanteisiin ja puhumisesta on itse asiassa tullut minulle todella luontevaa. Omistan suomessa turvallisen lähipiirin sekä seurakuntayhteisön, jossa kontaktien luominen on jo tehty, joten koin pelkoa siitä miten selviäisin tulevasta, ja jäisinkö jopa ulkopuoliseksi tai yksinäiseksi.

Reissulle lähtiessä kuulin useilta, että tämä aika tulisi olemaan minulle monella tapaa merkittävä. Itse en laittanut sille minkäänlaisia odotuksia muuta, kuin että saisin kaksinkeskeistä aikaa Jumalani kanssa.

Mitään sen suurempaa muuta, kuin itse asiassa se kaikkein suurin on tapahtunut tämän reissun aikana.

Istun puistossa vakiopenkilläni, johon tulen aamuisin noin kahdeksi tunniksi lukemaan ja ihmettelemään elämää.
Käyn lenkillä joka toinen päivä.
Minulle tulee huono omatunto, jos en tee päivässä tarpeeksi asioita:
Jos asuntoni on sotkuinen.
Jos en ole auttanut tarpeeksi.
Jos en anna itselleni tarpeeksi aikaa tai jos annan liikaa.
Jos en lue tarpeeksi ja mitä näitä nyt on.

Sen, mitä olen oppinut on että olen itse itseni suurin vihollinen.
Teen itselleni kahleita uskomalla valheita. Peloista tulee pelkoja jos annan niille vallan, vaikka mihinkään niistä minun ei tarvitse alistua. Yksinäisyys, ulkopuolisuudentunne, riittämättömyys minun ja ihmisten välillä on vain tunne, joka ottaa vallan vain sen valheen uskoessa ja salliessa.

Lakkasin varamammani kynsiä ja nautimme hetkestä, vaikka emme hirveästi keskustelleet.
Söin seurakuntalaisen kanssa lämmössä sulanutta jäätelöä ja nautimme hetkestä, vaikka emme hirveästi keskustelleet.
Leikimme lasten kanssa pihalla ja nautimme hetkestä, vaikka emme hirveästi keskustelleet.
Tanssimme lastenkodin lasten kanssa ja nautimme hetkestä, vaikka emme hirveästi keskustelleet.
Vaihdoimme kuulumiset junassa kanssamatkustajien kanssa ja nautimme hetkestä, vaikka emme hirveästi keskustelleet.

Ja sen, että todelliset kohtaamiset eivät tarvitse edes sanoja. Siihen riittää rakkaus, joka tulee Jumalalta, ja joka ylittää jopa suomalaisuuden.

Teen itselleni rajoituksia. Odotan pääseväni joihinkin tasoihin ihan kuin minulta odotettaisiin sitä. Vaikka todellisuudessa sitä ei odota kukaan muu kuin minä.

Epäjumaluus osaa olla välillä hyvin piilevä asia.
Kenelle minä elän elämääni?
Kenelle minä haluan olla vastuussa tekemisistäni?
Kenelle minä haluan tuottaa kunniaa ja keneltä minä odotan hyväksyntää?

Vapauteen Kristus meidät vapautti.
On aika tehdä elämästä suklaakakku ja antaa muidenkin nauttia sitä.

Rebecca

X