Marraskuun lopussa touhusin siivouksen parissa. Käteni silittivät vauhdilla verhoja, jotka halusin vaihtaa jouluksi ikkunaan. En millään voinut aavistaa, että vain hetkeä myöhemmin, kun olimme lähdössä ensiapuun, jouduin pyytämään miestäni kampaamaan edes vähän hiuksiani, kun en itse pystynyt. Otin vain yhden harha-askeleen taaksepäin verhoja kiinnittäessäni ja putosin kovalle lattialle murtaen molemmat ranteeni. Vahinko tapahtui niin yllättäen ja nopeasti.
Läheisten apu ja rukoukset tulivat lähelle ja rohkaisivat. Avasin myös Raamatun seuraavana päivänä, ja sanat, jotka pomppasivat sieltä, lohduttivat viestittäen, että putoamiseni oli myös Taivaan Isän tiedossa. Olin jo aikaisemmin varannut matkalipun kotimaahan, jotta pääsisin tapaamaan omaisia ennen joulua. Lähdin matkalle viikko putoamiseni jälkeen. Käsieni voima oli niin heikko, että mieheni auttoi kengät jalkaani.
Matkalla Euroopan halki minua liikutti tuntemattomien ihmisten avuliaisuus. Jouduin pyytämään kaiken maan kansalaisilta apua, ja kerran lentoemäntäkin tuli vielä perääni kyselemään, miten selviydyn eteenpäin. Suomessa minua olivat vastassa voimakkaat kädet, jotka tarttuivat matkatavaroihini, ja silloin tiesin olevani turvassa. Jatkoin matkaa nuorimmaisen poikamme kanssa junalla kohti synnyinseutuja, mummon luo.
Junassa avasin puhelimesta päivän sanan, jonka luimme yhdessä. ”Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, tartun sinun oikeaan käteesi ja sanon sinulle: Älä pelkää, minä autan sinua.” (Jes. 41:13) Hymyilimme. Juuri oikea käteni oli vaikeammin loukkaantunut.
Älä pelkää sinäkään, kun elämäntilanteet lyövät vasten kasvoja. Jumala valvoo elämääsi, ja auttaa myös sinua eteenpäin. Hänen kättensä työ ei jää koskaan kesken.
Marja Toukola
Lähetystyöntekijä