Matkalle lähtevä puoliso, Esko, pakkaili kesäisenä iltana tavaroitaan vaimonsa avustuksella. Esko oli saarnamies ja hän oli lähdössä Venäjän matkalle. Illan mittaan hän ehdotti vaimolleen kaunista laulua, jonka sanat hän oli käsin kirjoittanut muistiin. Laulu oli Konsta Jylhän ”Ihana on Siion virtoinensa”. Pariskuntana Esko ja Ilma olivat olleet yhdessä 47 vuotta. Nyt koitti viimeinen yhteinen ilta. He lauloivat laulua taivaasta: ”Jerusalem, uus´ Jerusalem, tuo kaupunki taivaallinen. Siell´Jumalan ja Karitsan on asumus iankaikkinen”.
Aamulla Esko vielä rukoili, ja kuten tapana oli, ennen matkalle lähtöä pyydettiin kaikki anteeksi.
Ilma Rantola on ollut leskenä parikymmentä vuotta. Esko ei enää palannut kotiin saatuaan sairauskohtauksen matkalla.
Mennyt kevät on ollut erilainen. Karanteeniolot yllättivät, ja asunnossa on ollut yksinäistä ja hiljaista. Kesällä lapset ovat kuitenkin päässeet tervehtimään iäkästä äitiään.
JUMALAN ÄÄNI
Kaukaa vuosikymmenten takaa on 94-vuotiaalla Ilmalla monia muistoja. Lapsuusmaisemissa Polvijärvellä hänellä oli seitsemänvuotiaana erikoinen kokemus. Jo ennen kouluikää hän kaipasi Jumalaa ja joskus hän meni heinälatoon rukoilemaan. Kerran he lähtivät pikkusiskon, Inkerin, kanssa mummolaan. Puron vierellä pienet tytöt ajattelivat mennä kahlaamaan suomaalle. Silloin kuului ääneen lausutut, varoittavat sanat: ”Ilma, älä mene!” Säikähtynyt tyttö perääntyi ja kysyi Inkeriltä, kuuliko hän saman. Pikkusisko ei ollut kuullut mitään, mutta tytöt pinkaisivat nopeasti sillan kautta mummolaan. Kuulemastaan Ilma ei puhunut muille, mutta koki enkelin varjelleen heitä joutumasta suonsilmäkkeeseen.
Surullinen nuorimman veljen kohtalo puhutteli koko perhettä. Urho-veli menetti henkensä 20-vuotiaana sodan jo päätyttyä. Hän kuoli Pohjois-Suomessa miinojen raivauksessa.
Hilma ja Iisakki Koiviston perhe oli luterilainen. Isä oli Pielisjärveltä, hyvätapainen metsätyönjohtaja. Ahkera äiti oli Haapavaarasta. Hän osasi leikata sirpillä ruista lyhteiksi kuhilaisiin, joita sitten riihessä puitiin. Iisakki-isä oli syntynyt vuonna 1882 ja äiti-Hilma vuonna 1900, joten Ilman perhe eli toisenlaisessa maailmassa sata vuotta sitten.
HILJA TYÖTOVERINA
Sodan jälkeisenä aikana helluntailaisilla evankelistoilla oli tapana pitää kokouksia syrjäkylillä. Ne olivat tupakokouksia, ja usein huoneet olivat täynnä väkeä. Polvijärvellä nuori Ilmakin tuli uskoon monien muiden mukana. Hän täyttyi Pyhällä Hengellä ja meni kasteelle Kuopiossa. Tilaisuudessa kastettavien joukko oli niin suuri, 47 henkilöä, että tarvittiin useampi kastaja: yksi mies ei jaksanut kastaa kaikkia. Sitten Ilma lähti itsekin viemään sanomaa eteenpäin evankelistaystävänsä, Hilja Kapasen, kanssa. Ilma koki itsensä aloittelijaksi Hiljan rinnalla, joka oli ollut evankelistana jo viisi vuotta.
Raamattukoulua he kävivät Kuopiossa, jossa olivat opettajina armoitetut Vilho Soininen, Eino Heinonen ja Lauri Hokkanen.
-Saimme myös vastustusta. Meitä uhkailtiin jopa puukotuksella. Joku ehdotti poliisien kutsumista, kun tytöt pitivät kokouksia. Olimme kuitenkin rohkeita evankelistoja Hiljan kanssa. Sanoipa joku niinkin, että tytöt ovat ”meitä edellä taivaaseen menossa”.
-Hieno muisto on se, kun Syrjävaarassa tupakokouksessa Pyhä Henki lankesi koko kokousväen ylle, ja lopussa kaikki kävivät polvilleen, haikailee Ilma Rantola nuoruuden aikaista evankelistan työtänsä.
Kiitollisin mielin Ilma muistelee elämäänsä: ”Jumalan armosta saan vielä elää, ja omassa kodissani – vaikkakin yksin. Aika kuluu hengellisiä kirjoja ja lehtiä lukien sekä TV7:n ohjelmia katsellen.”
Ilma Rantola on äitini. Olen kiitollinen hänelle, että hän on jaksanut rukoillen lähettää kaikki lapsensa maailmalle, ja aina maailman ääriin asti.
Pöydällä on edelleen äidin sama vanha, jo lapsena näkemäni Raamattu. Se ei vieläkään ole päässyt pölyttymään!
Marja Toukola
Artikkeli on naistenlehdestä- Hilja -2020.
Äitini Ilma Rantola muutti taivaan kotiin 21.1.2023 96-vuotiaana.