Viime aikoina olen tappanut miekalla niin pahiksia, lohikäärmeitä kuin jättikokoisia dinosauruksiakin. Nuoremmalla pojallani on koittanut sankarivaihe, jossa taistellaan milloin mitäkin pelottavaa ja vaarallista vastaan. Äitikin saa olla osallisena taisteluissa ja heilutella miekkaa. On mahtavaa olla voittamaton; kaikki, mihin miekkani iskee, kuolee taatusti. Tosin uusia vihollisia on heti kohta hyökkäämässä kimppuun. Pienestä pojastani on kuitenkin kasvanut urhea soturi, joka koko pikkupojan sielullaan heittäytyy taisteluun.
Luulen, että jokaisen pojan ja miehen sisimmässä on kutsu taisteluun, taisteluun hyvyyden ja oikeuden puolesta. Koska mies ja nainen on luotu Jumalan kuvaksi, mies on kuva Jumalasta, joka taistelee. Miehen osa on puolustaa ja suojella sitä, mikä hänen haltuunsa on uskottu. Niin Jumalakin tekee, puolustaa ja suojelee omaansa.
Kaikkein suurimman taistelun on käynyt kuitenkin Jeesus, lihaksi tullut Jumala, joka voitti rakkaudella pahuuden. On uskomatonta, että rakkaus voittaa. Rakkaus ei voi taistella pahuuden asein, koska silloin rakkaus muuttuisi pahuudeksi ja pahuus voittaisi. Rakkauden on taisteltava rakkauden aseilla ja voitettava niillä, sillä vain silloin rakkaus voi olla maailmankaikkeuden suurin voima.
On häkellyttävää ajatella, että Jumalan rakkaus, joka ilmenee Jeesuksen ristinkuolemassa, on tuonut voiton kaikista pimeyden ja pahuuden voimista. Lohikäärme on kukistettu – myös oikeasti.
Ilona Haukka