Ei aukee ovi uusi vaikka kolkutan ja hakkaan!
Kuuletko Sä lainkaan taivaassa, mä viskaan hanskat, jo nurkkaan nakkaan!
Silloin kuuluu ääni, niin viekoitteleva tuttu,
se olkapäällä istuu ja ihan kuin tää olis uusi juttu.
Se juttelee ja kuiskii, kertaa kaikki vastamäet,
ne piirtää eteeni suuriksi: ”Näetkö tässä ja tässä, näin tämä on, näet, näet!”
Ei auta, vaikka kuinka paljon yritän vastustella,
alkaa ääni tuo petollinen kovasti houkutella.
Se luo kuvia hienoja, loistoa, mahdollisuuksia
ja jos se ei toimi, näet pitkän jonon pelkkiä omia epäonnistumisia.
Missä oli tällöin se suunnitelma uusi?
Ja tässä, ei tämä ole sinun pukusi ja muka sinun tiesi uusi.
Et sinä uuteen pysty, turhaan uskottelet,
itsellesi hallaa teet ja turhaan kauniita maalailet.
On parempi, että tämän jälkeen tartut työhön samaan,
eihän ne ovet auenneet, väsyitkin jo kolkuttamaan.
Palaa vanhaan tuttuun kehään,
et uutta alkaa voi, se on kuin kusisit omaan pesään.
Lämmittää vain hetken verran
ja luulit, että se oli työtä Herran,
mutta omaa oli se kuvitelmaasi.
Ei, et voi muuta, yritithän parhaasi…
Silloin tulee ääni toinen, työntää pois äänen pahuuden,
valaa uskoa ja luottamusta, toivoa yli kaiken maallisen.
Hätkähdän ja ravistan pois äänen kaikkein pahimman,
se saa vain aikaan tuhoa, ahneutta, epätoivoa ja kateutta.
Vaan estää se ei voi, sillä hävinnyt tuo jo on.
Niin kirjoitettiin sanaankin, Jeesus voittaja ainoa on!
Siis uudestaan mä kuulostelen ääntä Taivaan Herran.
Ei lannistaa tuo peto mua voi, sen näytän taas sille yhä uudemman kerran!
Mä voittajan joukoissa seisoa tahdon
ja jos täytyy, mennä vaikka läpi tulisen ahjon.
Mä näytän, et puolivälin yli matkaa tehnyt oon,
paholainen surkea, sä oot jäänyt jo paitsioon!
Sä et nähnyt oo mitään, kun luulit että yritin jo parhaani,
nyt nousen mä tästä ja nähdä saat, kun voittajalle, Herralle, annan mä kaikkeni!
Riikka-Leena Tattari