Olen pitkään halunnut kirjoittaa sinulle, joka koet olevasi väsynyt, masentunut, uupunut, tien laidassa tai yksin. Sinulle, joka koet, että olet pois poikennut, huono. Kannat häpeää tai syyllisyyttä.
Jeesus ei vaadi sinulta mitään. Hän ohjaa sinut turvapaikkaan, jossa on hyvä olla. Suojaan. Hän ohjaa sinut oikealle tielle, jos tahdot. Risteyksessä hän odottaa kanssasi. Jos olet pois poikennut, hän on lähempänä kuin uskotkaan. Hän odottaa sinua takaisin luokseen.
Hän ei enää lisää häpeääsi tai syyllisyyttäsi. Hän tulee luoksesi, kantaa sinut vihreille niityille ja suo sinulle levähdyksen. Ikuisilla käsivarsillaan hän kannattelee sinua ja kätkee sinut armoonsa. Hän ravitsee sisimpäsi, vuodattaa hunajaa haavoihisi, voitelee ne öljyllä.
On ollut ihana oppia tuntemaan armollinen Jumala maailmassa, joka on täynnä vaatimuksia. Me ihmiset olemme julmia itseämme ja toisiamme kohtaan mittaamalla ja arvostelemalla suoritusten mukaan. Me kategorioimme näkemämme sinne tai tänne arvoasteikolla. Jumalan lapsena olemisessa parasta on se, että voi hiljalleen oppia luottamaan Jumalan rakkauteen. Se on jotakin, mitä tämä maailma ei tunne.
Rakkauteen kuuluu tunteminen. Se on pelottavaa, riisuvaa. Me ihailemme vahvoja menestyviä ihmisiä ja kaihdamme heikkoutta itsessämme ja toisessa. Se on inhimillistä. Se tekee meistä erehtyväisiä ja epätäydellisiä ja tuo elämän todellisena ja raadollisena aivan iholle.
Täydellinen rakkaus rakastaa kaikesta huolimatta. Hän rakastaa, vaikka on nähnyt huonoimmat hetkeni. Hän kutsuu edelleen lähelleen, lapsekseen ja omakseen, niin että uskallan olla riippuvainen hänestä ja hänen täyteydestään. Silloin tiedän tietämällä sydämessäni, että hän on Herrani. Hän rakastaa minua heikkouksistani huolimatta – ja ehkä juuri siksi, koska sitä eniten tarvitsen. Hän tekee minut väkeväksi, lupauksensa mukaan.
Hän rakastaa sinua, vaikka olisit niin sairas, ettet voisi kättäsi nostaa. Hän rakastaa sinua, vaikka et jaksaisi laulaa lauluja niin kuin pyydetään, lukea Sanaa tai käydä seurakunnassa. Hän rakastaa sinua, vaikka olisit hänelle vihainen ja syyttäisit häntä elämäsi tilanteesta. Hän vain rakastaa sinua ja odottaa hetkeä, jolloin voi osoittaa sen sinulle. Ja sen hän osoittaa, ihmeellisellä tavalla.
Hän iloitsee kanssasi, hän murehtii ja itkee kanssasi. Hän tuntee tuskasi. Hän elää kanssasi 24/7. Hän antaa elämääsi tarkoituksen.
Ole luottavaisin mielin hänen edessään juuri sitä mitä olet. Hän kestää sen, vaikka meille se joskus tuottaakin tuskaa.
Eliisa Selkomaa