Heikkouden osoittaminen on kulttuurissamme edelleen häpeä. Vaiti ja valittamatta kannamme taakkamme, jotka stressitilan pitkittyessä siirtyvät vatsan toiminnallisiksi häiriöiksi ja niska-hartiaseudun kivuiksi. Väsymme ja uuvumme niin, että arjesta tulee mahdoton maratonlaji. ”Yritin kahdeksan vuotta kestää unettomuutta, kunnes en vain enää jaksanut.” Kuminauhaa venytettiin liian monta kertaa ja nyt on kaikki jousto hävinnyt. Kamelin selkä taittuu.

Nöyrästi taakkojansa kantavan kristityn vertauskuvana pidetään kamelia. Kameli voi kantaa yli 250 kg:n kuormia 12 tunnin ajan, useita kuukausia, tuhansia kilometrejä. Se voi selvitä jopa kuukauden juomatta, vaikka menettäisi kolmanneksen elimistönsä nestevaroista. Kameli on sitkeä, kestävä ja kuiviin oloihinsa sopeutunut, mutta jossain vaiheessa senkin voimat loppuvat. Kukaan ei ole kone.

Paavalista ei tule ensimmäiseksi mieleen heikkous. Ihmetellessämme Paavalin jaksamista ja vahvuutta unohdamme helposti sen, miten epätoivoinen ja uupunut hän välillä oli taistelujensa keskellä. Unohdamme myös sen, ettei ole olemassa kuin yksi Paavali eikä Jumala käytä kopiokonetta. Joskus kristillisyyteemme saattaakin sekoittua surullisenkuuluisa suomalainen sisumme, jonka varassa yritämme jaksaa ja uurastaa viimeiseen asti, koska kukaan muu ei kuitenkaan jaksa.

Uskonelämä vääristyy, kun ihminen luulee elämänsä ja uskonsa olevan omassa varassaan. Luovuttamisen pelko asuu syvällä. Kristitty sitkastelee, koska ihme voi olla ihan nurkan takana. Jaksa vielä vähän, vielä vähän! Pyhänä pinnisteleminen vie uupumukseen, omavoimaisuuteen ja jopa omavanhurskauteen. Olen saanut todistaa elämässäni ihmeitä. Ne ovat tapahtuneet ilman ponnisteluja ja silmänräpäyksessä – minusta huolimatta.

Muistatko joskus hämärästi kuulleesi, että ”taistelu on Herran” tai ”yhtä hyvin Hän antaa ystävilleen heidän nukkuessaan”? Jumala kutsui marmattavan palvelijansa Elian nukkumaan. Levättyään Elia sai todeta, ettei ollutkaan jäänyt ihan yksin jäljelle työtä tekemään ja taistelemaan. Väsyneenä näkö- ja arviointikyky sumenee. Väsyneenä masentuu herkemmin.

Raamattu ei kerro, että Mooses oli luovuttaja, vaikka hän ei jaksanutkaan kantaa yksin vastuunsa raskasta taakkaa. Mooses tunnisti voimavaransa ja oli kyllin nöyrä tunnustaakseen avuntarpeensa Jumalalle. Myös Nehemia tiesi, ettei pysty yksin rakentamaan muuria. Jeesus muistutti opetuslapsiaan siitä, että ihminen ei jaksa ilman lepoa. ”Te ette saa murehtimalla mitään aikaan. Tulkaa yksinäisyyteen ja levähtäkää vähän.”

Tarpeellisia on vain vähän tai yksi ainoa. Hukkaamme helposti energiamme turhiin asioihin tai asioihin, joita emme voi tehdä muiden puolesta. Kameli suostuu ottamaan selkäänsä vain taakkoja, joita se tietää pystyvänsä kantamaan. Kun taakkani on oikein mitoitettu, jaksan kantaa sen iloiten. Kullekin päivälle riittää oma kuormansa.

Mitä jos kaiken sinnittelyn ja pinnistelyn sijaan siis armahtaisinkin itseni? Konmarittaisin vaatekaappini sijaan kalenteriani ja vapahtaisin itseni tarpeettomista vastuista. Katsoisin peiliin ja näkisin itseni sellaisena kuin ehkä juuri nyt, kaamoksen kynnyksellä, olen: väsyneenä ja voipuneena. Armo on Jumalan suvereeni keksintö – miksi jättäisin sen käyttämättä?

Minna Rissanen
Äiti, vaimo ja evankelista

X