Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan.” Matt. 5:6
Yleensä kun ajattelee ihan fyysistä nälkää, ei tulisi mieleen pitää nälkäistä olotilaa onnellisuutta huokuvana, vihaiseksi sitä vaan tulee, jos ei saa ruokaa. Tai vointi huononee. Pidemmän päälle kärsitty nälkä on jo kuolemaksi. Tai vielä nopeammin jano.
Nälkä ja jano vanhurskautta kohtaan? Vanhurskaus? Kun olin pieni, ihmettelin, kun seurakunnassa puhuttiin vanhurskaudesta. Vanhurskas kuulosti minun korvaan lähinnä hurskaalta vanhukselta. Toisin sanoen ei kuulostanut kovin houkuttelevalta olla vanhurskas. (Älkää ymmärtäkö väärin tätä, arvostan suuresti hurskaita vanhuksia, mikä sen hienompaa, kun olla vanhana täynnä elämänvoimaa, Herran pelkoa ja viisautta.) Kerran istuskelin bussissa (kun olin vielä nuori) ja kuulin kuinka kanssamatkustajat keskustelivat, että nuoret eivät kirkossa käy ja vain vanhukset ovat uskovaisia. Ujouttani ja ylipäätään hiljaista, norminmukaista käyttäytymistä bussissa noudattavana en kehdannut hihkaista ja todistella väitettä omalta osaltani vääräksi. Olen myös kuullut joidenkin sanovan, että pohtivat sitten uskon asioita vanhuksina. Hienoa, että aikovat pohtia. Mutta mietin, että jos jo nyt voi liidellä korkealla vapaana kuin lintu ja nähdä asioita taivaan näkökulmasta, niin miksi pysytellä maan kamaralla?
Back to business. Käymättä sen syvällisempiä teologisia pohdintoja vanhurskaus -käsitteen sisällöstä, UT:ssa käytetty kreikankielinen dikaios -sana tarkoittaa muun muassa oikeamielisyyttä, suoraselkäisyyttä, hyveellisyyttä, syyttömyyttä (The KJV New Testament Greek Lexicon). Mielestäni englannin kielen termi righteousness on osuvampi kuin suomen kielen sana vanhurskaus. Anteeksi Agricola.
Vanhurskauden nälän autuus piilee siinä, mitä fyysisen nälänkin suhteen totena pidämme: mitä nälkäisempi olet, sitä paremmalta ruoka maistuu, mitä nälkäisempi olet, sitä enemmän syöt. Mitä nälkäisempiä olemme, sitä täyteläisemmin Jumala voi vastata nälkäämme. Älkäämme tyytykö hengelliseen pikaruokaan vaan odottakaamme sitä parhainta gourmet-annosta, mikä meille on varattuna. Miten voinkaan ajatella, että ei vaan Jumala minulle mitään puhu ja samalla annan nahkakantiseni pölyttyä. Itsekin olen tällaiseen päättelyyn sortunut, eli en kirjoita nyt mistään norsunluutornista käsin. Tuli mieleeni se, että joillekin Raamatun lukeminen on vain peukalopaikkoja (eli otetaan peukalonvaraisesti random-kohta Raamatusta esiin ja vaaditaan, että Jumala puhuu juuri sillä Sanan kohdalla meille). Yhtään väheksymättä peukalopaikkoja, on Jumala myös minulle sillä tavoin puhunut (tietää heikkouteni), meidät on kuitenkin kutsuttu suurempaan. Meidän tulee syödä Sanaa niin, että se uskossa sulautuu meihin. Ei ehkä kuitenkaan niin kirjaimellisesti kuin Hesekiel, joka kirjakäärön söi.
Vaikka oikeamielisyys, syyttömyys ym. ovat Jumalan ominaisuuksia, iloinen uutinen on se, että myös me voidaan tulla syyttömiksi hänen kauttaan. Ja se tie käy taivaan leivän kautta.
He sanoivat Jeesukselle: ”Minkä tunnusteon teet, että me sen nähtyämme uskomme sinuun? Mitä sinä teet? Meidän isämme söivät autiomaassa mannaa, niin kuin kirjoituksissa sanotaan: ’Hän antoi taivaasta leipää heille syötäväksi.'”Tähän Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: ei Mooses teille antanut taivaasta leipää, vaan todellista taivaan leipää teille antaa minun Isäni. Jumalan leipä on se, joka tulee taivaasta ja antaa maailmalle elämän.” Joh. 6:30-33
”Mutta tämä leipä tulee taivaasta ja se, joka tätä syö, ei kuole.” Joh. 6:50
Vastauksena kysymykseen tunnusteosta, Jeesus vastasi väkijoukolle viittaamalla itseensä sanoin ”Jumalan leipä on se, joka tulee taivaasta ja antaa maailmalle elämän”. Olihan se Jeesuksen tunnusteosta keskeisin, koko hänen maanpäällisen elämänsä suurin tehtävä. Silloisessa kuulijakunnassa herätti närkästystä Jeesuksen toteamus, ”Minä olen se leipä, joka on tullut alas taivaasta.” Mielenkiintoista on, kuinka Jeesus sai ihmiset aina reagoimaan, joko ihastumaan tai vihastumaan. Kiivas väittely sukeutui Jeesuksen sanojen myötä ja osa kuulijoista ihmetteli, että ”kuinka tuo mies voisi antaa ruumiinsa meidän syötäväksemme?” Myös monet Jeesuksen opetuslapsista (ei ne 12) suuttuivat Jeesuksen puheista ja vetäytyivät pois häntä seuraamasta (Joh 6:60-66).
Jeesus ei ollut mikään kiiltokuvamainen jees-mies, joka olisi saarnannut korvasyyhyyn (eli sellaista, mikä olisi kulloinkin kuulijoille mieluista, mutta ei totuudellista). On niitä, jotka valitsevat Raamatusta rusinat pullasta tai kirsikat kakusta. Otetaan vastaan se, mikä silittää sielua. On helppo vastaanottaa rohkaisun sanoma, mutta totuus omasta synnillisyydestä ja tarpeesta tehdä parannus on vaikea niellä. Leipä on suolaista.
Minua kiehtoo Jeesuksen tapa ilmaista asioita: hän käytti puheissaan voimakkaita vastakohtia, vertauksia ja kielikuvia. Enemmän kuin se, että Jeesus väitti itseään leiväksi, kuulijakuntaa suututti väite, että hän tuli taivaasta, Jumalan luota eli rinnasti itsensä Jumalaan. Jeesus ei pelkästään rinnastanut itseään Jumalaan vaan ilmoitti Jumalan nimen puhuessaan itsestään. Eräässä toisessa yhteydessä Jeesus sanoi kansalle: ”Ellette usko, että minä olen se, joka olen, te kuolette synteihinne.”(Joh.8:24) Jo Raamatun alkulehdillä Jumala ilmoitti Moosekselle nimekseen ”Minä olen se, joka olen”/”Minä, joka olen” (2.Moos.3:14). Minä olen -nimi viittaa heprean kielen nimeen JHWH/Jahve (suom. hän on; hän, joka on). Jahve-nimen asemesta useissa käännöksissä käytetään nimitystä Herra. Alkukielisiä kirjoituksia luettaessa JHWH-nimen kohdalla on perinnäisesti lausuttu sana Herra. JHWH -nimeä on pidetty niin pyhänä, ettei sitä voi ääneen lausua. Jeesus siis ilmoitti nimekseen kaikkein pyhimpänä pidetyn nimen, mitä Jumalalla on.
Jeesus tuomittiin jumalanpilkasta ristinpuulle. Leipäväite todellistui siinä, että hän antoi ruumiinsa murrettavaksi, jotta meillä olisi elämä. Armo ei maksa meille mitään, mutta se ei ole todellakaan halpa. Jumalan Poika maksoi kalleimman mahdollisimman hinnan meistä, mitä kuvitella saattaa. Oman ruumiinsa ja verensä.
Työntekijälle maksettua palkkaa ei katsota armosta saaduksi vaan ansaituksi. Jos taas jollakulla ei ole ansioita mutta hän uskoo Jumalaan, joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi, Jumala lukee hänen uskonsa vanhurskaudeksi. Ylistäähän Daavidkin autuaaksi sellaista ihmistä, jonka Jumala katsoo vanhurskaaksi hänen teoistaan riippumatta:
– Autuaita ne, joiden pahat teot on annettu anteeksi ja joiden synnit on pyyhitty pois. Autuas se mies, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään. Room. 4:4-8
Lähde:The KJV New Testament Greek Lexicon
Jasmin Aleksandra