Nimeni on Eranda Rantanen. Olen syntyisin Albaniasta, joka oli 1990-luvun alkuun asti kommunistinen diktatuuri. Kirkot ja moskeijat oli suljettu, rakennukset purettu tai otettu muuhun käyttöön. Uskonnolliset johtajat oli tapettu tai vangittu. Koko kansaa uhattiin, että uskonnon harjoittamisesta tulisi kuolemantuomio. Tämänkaltaiseen ympäristöön olin syntynyt ja siinä kasvanut. En koskaan ollut kuullut Jumalasta sanaakaan siihen asti, kunnes Albania avautui vuonna 1991. Vaikka näin oli, niin jotenkin sisimmässäni tiesin, että jossain tuolla korkealla taivaassa on joku, joka on suurempi ja mahtavampi kuin kaikki muut. Olisin halunnut tuntea hänet ja tietää hänestä.
RISTI KÄSIVARRESSA
Joskus koulussa näin, että kaverini oli piirtänyt käsivarteensa ristin ja piti sitä piilossa hihan alla. Kysyin häneltä tuosta merkistä. Hän kertoi, että aina kun oli hädässä, hän koski ristinmerkkiin ja pyysi, että se auttaisi häntä. Minä tein samoin eli piirsin myös ristin käsivarteeni ja varoin, ettei kukaan näkisi sitä. En kuitenkaan tiennyt yhtään, mitä risti merkitsi. Minua kiinnosti myös kaikki yliluonnollinen, kuten ennustukset ja magia. Halusin tietää, mitä siinä tapahtuu.
RITUAALIT JA TRADITIO EIVÄT TYYDYTÄ
Kun Albania avautui, se toi sanan- ja uskonnonvapauden. Kirkkoja avattiin, ja lähetyssaarnaajia tuli maahan. Monet lähetystyöntekijät olivat jo kauan rukoilleet kansani puolesta ja olivat jopa valmistautuneet sen avautumiseen mm. opiskelemalla kieltämme. He olivat valmiita, kun maamme avautui. Kansa oli hyvin avoin kaikelle uudelle. Erittäin monia kiinnostivat myös uskonasiat, koska sekin oli uutta. Hyvin nopeasti ihmiset jakautuivatkin kahteen uskontoon sen mukaan, mikä kunkin suvun varhainen traditio oli ollut, nimittäin kristittyihin tai muslimeihin.
Olin 18-vuotias. Etsin suuntaa omalle elämälleni. Oman perheeni uskonnollinen tausta oli ortodoksinen. Kysyin mummulta, mitä minun piti tehdä, kun menen kirkkoon. Mummuni oli näet nuoruudessaan ehtinyt käydä kirkossa ennen kommunismin alkamista. Hän sanoi minulle: ”Kuule kultaseni, en oikein tiedä, enkä paljon muistakaan siitä ajasta. Kun menet sinne, niin katso, mitä muut tekevät, ja tee perässä samalla tavalla. Siellä on ne tietyt rituaalit. Ei sen kummempaa.”
Niinpä menin ortodoksiseen kirkkoon joka sunnuntai, sytytin kynttilöitä, polvistuin ja suutelin ikoneja, annoin rahaa kolehtikoppaan jne. Kuuntelin, kun pappi saarnasi, mutta en ymmärtänyt siitä sanaakaan, koska hän puhui kreikkaa, eikä tulkkausta ollut. Tein kaiken, mitä pystyin, mutta Jumalaa en oppinut tuntemaan.
JUMALA ILMESTYY SANANSA KAUTTA
Pikkuveljeni oli tutustunut suomalaisiin lähetystyöntekijöihin, jotka vierailivat kaupungissamme viikonloppuisin ja jakoivat hengellistä luettavaa. Veljeni toi näitä lentolehtisiä kotiimmekin. Luimme niitä yhdessä salaa, koska tiesimme, että jos äiti näkisi, niin varmasti hän repisi ne. Pyysin veljeäni tuomaan niitä lisää.
Noista lehtisistä luin ensi kerran nimen Jeesus ja myös siitä, mitä hän oli ristillä tehnyt meidän puolestamme. Muistin silloin myös ristin kaverini käsivarressa ja nyt aloin ymmärtää sen merkitystä. Luin tätä materiaalia yhä uudestaan. Mitä enemmän luin, sitä enemmän halusin tietää Jumalasta.
Eräänä päivänä sanoin veljelleni, että kun seuraavan kerran näet niitä suomalaisia, niin pyydä heiltä sitä papin kirjaa. Kerro heille, että siskosi haluaisi lukea sitä. En tiennyt, että kirjan nimi oli Raamattu. Seuraavana viikonloppuna sain käsiini Uuden Testamentin. Koko Raamattua ei silloin vielä ollut nykyalbaniaksi. Luin sitä päivästä toiseen monta tuntia ja yölläkin, kun toiset nukkuivat. Koin, että Jumala puhui minulle tuon Sanan kautta: Jeesus on tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän luo muutoin kuin Hänen kauttaan.
SAIN RAUHAN JA ILON
Olin etsinyt Jumalaa, mutta väärästä paikasta. Nyt löysin Hänet Hänen Sanansa kautta. Oikeastaan Hän löysi minut, joka olin kuin eksynyt lammas. En osannut rukoilla, mutta yksin huoneessani polvistuin ja rukoilin yhteen lentolehtiseen kirjoitetun ns. ”syntisen rukouksen” mukaisesti. Rukous kuultiin, ja sydämeeni laskeutui yliluonnollinen rauha ja ilo. Sisimpäni oli valtavan kevyt. Kaikki pelko ja ahdistus poistuivat. Rakastuin Jumalaan ja Hänen Sanaansa. Olin niin onnellinen. Halusin kertoa muillekin tästä ihmeellisestä rakkaudesta. Jumalan rakkaus meitä kohtaan on valtavan suuri. Se on paljon enemmän kuin voimme käsittää.
Eranda Rantanen
(Naisten Kristillinen lehti- Maria)