Jo ennenkuin minä valmistin sinut äidin kohdussa, minä sinut tunsin, ja ennenkuin sinä äidistä synnyit, minä sinut pyhitin. Jeremia 1:5
Synnyin äidin mielestä vahinkona. Koko lapsuuteni ajan sitä minulle kerrottiin. Äitini toisti sitä ja rankaisi minua käytöksellään, koska synnyin pilaamaan hänen elämänsä. Isäpuolet vaihtuivat, ja kotini oli todella sairas. 13-vuotiaana sain kuulla yhdeltä isäpuoleltani, kuka on isäni. Kukaan heistä, joiden kanssa äitini oli asunut, ei ollut oikea isäni. Tiukkasin äidiltäni, kuka isäni oikein on. Äitini kerrottua, minuun sattui todella syvästi.
Äitini sai tietää olevansa raskaana, kun raskaus oli jo niin pitkällä, ettei enää voinut tehdä aborttia. Niinpä hän isäni kanssa päätti tappaa minut ennen kuin synnyin. He hakivat viinapullon ja Diapamia. Siihen aikaan Diapamia sai apteekista tietyn määrän ilman reseptiä. He hakivat lääkkeet useammasta apteekista, jotta raskaus keskeytyisi. Äitini asettui ammeeseen ja huuhteli kaikki lääkkeet alas pullollisella viinaa. Hän tuli kipeäksi, mutta minä tyttö pysyin vatsassa. Äidilläni oli kuukautisetkin seitsemännelle kuulle asti. Mutta Jumala oli suunnitellut, että minä synnyn.
Synnyin terveenä 2,5 kilon painoisena ja 45 cm pitkänä pirpanana. En edes joutunut keskoskaappiin.
Lapsuuteni oli alusta pitäen täynnä vaaroja. Juoppojen hoidossa milloin tipuin rappusia alas, milloin sängystä. Vaippa oli märkänä ja välillä minut jätettiin yksin. Lapsuudessani ei ollut yhtään turvallista aikuista. Itkin äidin syliä, huomiota ja rakkautta. 10-vuotiaana aloin viiltelemään ranteitani. Hätähuutoni oli, että äiti, etkö näe minua! Ei äiti välittänyt. Hän kertoi minulle, kuinka hän yritti lopettaa päivänsä jumpparenkaissani.
Äitini tykkäsi olla juoppokuskina. Välillä hän raahasi minut mukaan, välillä hän jätti minut yksin tai isäpuolen kanssa kotiin ja lähti itse juhlimaan. Minulla ei ollut lapsuutta. Kenkäni olivat sängyn vieressä valmiina, jotta pääsin tarvittaessa isäpuoltani karkuun. Usein lähdinkin yön selkään.
Äidilleni kelpasin siivoojaksi kotona ja hänen työpaikallaan. Hän oli kylmä, kova ja etäinen. Aloin epäillä, onko hän edes äitini. Joka kesä hän lykkäsi minut jonnekin pois silmistään, usein kaupungin kesäsiirtolaan. Olin niin arka, että siirtola oli minulle kuin vankila. Itkin äidin ikävää! Muita lapsia käytiin katsomassa kesän aikana, mutta minua ei.
Ihana lapsuusmuistoni oli Ellen-täti Sulkavalta. Hän ei ollut sukua, mutta hän piti kesäisin pyhäkoulua. Siellä Taivaan Isä kylvi pikkutytön sydämeen uskon. Laitoin usein pienet kätöset ristiin ja rukoilin rakkaan äitini puolesta. Lapsena olin hyvin solidaarinen, vaikka äitini ei osannut olla äiti. Silti hän oli äitini ja minulle rakas.
Huonot olivat eväät, kun 16-vuotiaana muutin kotoa pois. Äitini suorastaan työnsi minut pojan syliin, joka oli koulukaverini. Olin täysin rikki ja hukassa. Naimisiin menin 19-vuotiaana ja äidiksi tulin 20-vuotiaana. Ero tuli pian, kun mieheni osoittautui alkoholistiksi. Tuli vielä toinenkin avioliitto ja ero. Jumala kuitenkin ihmeellisellä tavalla johdatti elämääni ja piti minut hengissä, vaikka teinkin vääriä valintoja ja kompuroin jatkuvasti.
Äitini ei osannut olla mummikaan. Hän oli kateellinen silloin, kun elämässäni oli joku hetki hyvää. Hän oli hyvin etäinen ja tapasimme harvoin. Kuitenkin hän oli jotenkin läheisriippuvainen. Hän vahti elämääni ja halusi tavata silloin, kun jotenkin hyötyi minusta, esimerkiksi, kun laitoin hänen hiuksiaan. Kaipasin kuitenkin äitiäni, ja aina kun otin häneen yhteyttä, se päättyi mielipahaan. Kun yritin jakaa hänelle jotain iloista, hän pessimistinä veti maton altani ja pilasi iloni.
Pelastukseni oli se, kun Jumala kutsui minua väkevästi ja sain löytää Jeesuksen Vapahtajakseni vuonna 1997. Tuosta alkoi oma eheytymiseni. Todistin äidilleni Jeesuksesta. Hän oli kylmä ja tuumasi vaan, että kun hän kuolee, niin multaa päälle ja synnit sinne, madot syö eikä hän mitään enää tiedä.
Aloin rukoustaistelun äitini puolesta. Jumala puhui minulle: Hän pehmittää äitini kivisydämen. Reilu 10 vuotta meni, kun tämä tapahtui. Äidilläni todettiin Altzheimerin tauti, Lewyn tauti ja Parkisonin tauti. Kaikki rytinällä. Siihen asti äitini oli ollut hyvin terve. Niin kamalia sairauksia, etten kenellekkään soisi niitä. Äitini toivoi, että alan hoitaa häntä. Eihän hänellä ketään muuta ollut.
Jumala teki ihmeitä! Sain äitini kuin takaisin. Hän pehmeni ihmeellisesti sairauden myötä ja muuttui kiltiksi. Ensimmäisen kerran elämässäni äitini alkoi kiittää minua, kun autoin häntä. Hän myös alkoi kehua, miten ihana tytär hänellä on. Aloin opettaa äitiäni halaamaan. Vilkutimme aina kun lähdin hänen luotansa, hän ikkunassa ja minä pihalla. Tuntui hyvältä. Olin kuin pikkutyttö.
Jumala teki ihmeitä! Saimme löytää äitini kanssa toisemme, ja hän pyysi anteeksi. Tuntui mielettömän hyvältä, kun pystyin antamaan anteeksi, vaikka paljon jäi myös kysymyksiä, joihin en koskaan saanut vastausta. Paljon tapahtui asioita, joita en voi koskaan hyväksyä enkä ymmärtää, eikä tarvitsekaan.
Jeesus auttoi minua rakastamaan äitiäni. Saimme jakaa ihania yhteisiä hetkiä, joita en koskaan ennen äitini kanssa ollut viettänyt. Sairaus eteni vauhdilla, ja aloin hoitamaan äitiä kotonani, ympärivuorokautisena omaishoitajana. Oli hyvin raskasta hoitaa muistisairasta yksin, ja se oli kova koulu, mutta oli ihanaa, kun sain löytää Jumalan avulla ihmeellisen rakkauden äitiini. Vaikka äitini ei tuntenut minua, kun aloin omaishoitajaksi, tunsin silti valtavaa rakkautta ja hyvää oloa, kun sain hoitaa häntä. Ymmärsin, että siinä tapahtui paljon enemmän kuin se, että hoidan äitiä: koin, että myös minua hoidettiin. Sain vapautua kaikista lapsuuteni traumoista ja katkeruudesta – monenlaisista tuntesta, joita olin kantanut sydämmessäni. Jeesus vapautti kaikesta. Ihmeellistä on Jumalan työ.
Äitin elää edelleen hoitokodissa, ja ikävöin häntä. Haaveilen välillä, mitä olisikaan, jos saisimme uuden mahdollisuuden. Uskon, että Taivaan kodissa se vielä toteutuu. Kiitän Jumalaa, että sain löytää äitini ja rakkauden. Pelkään päivää, kun joudun luopumaan hänestä. Nyt minulla on kuitenkin kauniit muistot, ja vaalin niitä.
Mirva Salonen