Niin se vain on. Olen valinnan tehnyt ja olen onnellinen siitä. Vapaaehtoisesti kuuntelin ja kuuntelen.

Aina ei ole näin ollut. Ja voi kun sitä harmittelen vieläkin. Mutta se oli silloin, kun en vielä osannut olla se, kuka olen. Silloin kun kuuntelin enemmän kaikkea muuta kuin oman sydämeni ääntä – tai oikeastaan sitä hiljaista ääntä.                                                                                                                                              

En tarkoita, ettenkö uskonut enkä sitäkään, ettenkö olisi palvellut. Tahdoin koko sydämestäni elää Jumalalle! Kuka olin – se oli hukassa. Kuka oli se pieni tyttö, kuka oli se nuori nainen, jonka annoin Jumalalle?

Tuli päivä, jolloin uskalsin kuunnella. Ääni, jonka olin niin monesti hiljentänyt, ääni, joka puhui totuutta rakkaudessa. Löysin jotakin, mikä oli ollut hukassa.

Aloin pikkuhiljaa ymmärtää, mistä on kysymys. Kuinka pieni on ihminen ja kuinka suuri on Jumala. Kuinka kukaan voi olla suuren Jumalan käytössä? Kuinka kukaan voi astua Hänen askelissaan? Ja kuitenkin voi.

Tajusin kuinka pikkutekijä ihminen onkaan suhteessa Jumalaan ja tämän maailmankaikkeuden keskellä. Silti suuri Jumala tarvitsee tuota pikkutekijää, ihmistä, toteuttaakseen suunnitelmansa rakkaudessaan ja armossaan.

Voinko todella minäkin olla yksi pikkutekijä Hänen kädessään? Tulin siihen tulokseen, että voin. Se vapautti minut. Minä olen minä ja Jumala on Jumala. Saan olla Hänen käytössäään omalta pieneltä osaltani. Voin seisoa rohkeasti Jumalani edessä. Hän tuntee minut. Se antaa rohkeuden seistä, olinpa yksin tai ihmisten edessä.

Rakastan Hänen hiljaista ääntään. 

Hän on Sana.

On ihana elää. On ihana olla nainen. On ihana olla. Jeesus arvostaa minua, niin että voin arvostaa toisia ihmisiä ja itseäni. On ihana kertoa sinulle: tämä toimii ja on totta. Jeesus arvostaa sinua ja kunnioittaa sinua.

Hän puhuu, uskalla  kuunnella.

Maria Hietanen

X